KoulutusalaOpinnäytetyöt (Avoin kokoelma)Kuntoutus
Viitteet 1-20 / 56
-
Alle 1-vuotiaan fyysisen aktiivisuuden suositusten tila Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soitessa – Tutkimuksellinen kehittämistyö suositusten jalkauttamisen edistämiseksi
(2024)Tutkimuksellisen kehittämistyön idea sai alkunsa alun perin työelämässä nousseista huomioista lasten sensomotorisen kehityksen viiveistä. Vanhemmat ovat usein todenneet, että olisivat tukeneet vauvan motoriikan kehitystä, ... -
Ammatillisissa opinnoissa opiskelevien ja kuntoutuksellista tukea saavien 18-29-vuotiaiden nuorten kokemuksia omasta palvelupolustaan
(2022)Nuorten hyvinvoinnin ja osallistumisen vajeita tunnistetaan yhteiskunnassa monipuolisesti. Nuorten palveluita kehitettäessä, on ensiarvoista saada heidän oma äänensä kuuluviin. Opinnäytetyömme tarkoituksena oli kuvailla ... -
Asiakasosallisuus Yhdistämö-hankkeen kehittämistyössä: kokemuksia ja keinoja onnistumiseen nuorten aikuisten kertomana
(2023)Asiakasosallisuus on viime vuosina noussut osaksi sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämistä. Asiakasosallisuudella pyritään vastaamaan paremmin nopeasti muuttuviin palvelutarpeisiin ja kehittämään vaikuttavampia palveluita. ... -
Asiakkaiden kokemuksia Innomari Oy:n työhönvalmennusprosessista ammatillisessa kuntoutuksessa
(Oulun seudun ammattikorkeakoulu, 2013)Tutkimuksen tarkoituksena on kuvailla pitkäaikaistyöttömien asiakkaiden kokemuksia heidän ammatillisen kuntoutuksen työhönvalmennusprosessissaan Innomari Oy:n toteuttamana. Tässä tutkimuksessa työhönvalmennusprosessia ... -
Esihenkilöiden itsensä johtamisen taidot työhyvinvoinnin kehittämisen näkökulmasta
(2022)Johtamista ja itsensä johtamista korostetaan nykyään työelämässä enemmän, koska hyvinvoinnissa ja jaksamisessa voi olla haasteita. Hyvällä johtamisella voidaan vaikuttaa työyhteisön työhyvinvointiin ja sillä voidaan saada ... -
Etäkuntoutusosaaminen vahvaksi toimintaterapiaan - Videomateriaalin kehittäminen Tutoris Oy:ssä.
(2021)Etäkuntoutus on ajankohtainen kuntoutuspalvelujen kehittämisen kohde osana kuntoutuspalvelujen uudistamista. Toimintaterapiapalvelujen tarjoaminen etänä edistää toimintaterapian saavutettavuutta ja oikea-aikaisuutta. ... -
Etäpalvelut osaksi kuntoutuksen apuvälinepalveluita: käyttäjälähtöinen tutkimuksellinen kehittäminen Vantaan kaupungin apuvälinepalvelussa
(2023)Suomessa väestön ikääntyminen tulee vaikuttamaan sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuuteen ja kasvavaan palvelukysyntään joudutaan vastaamaan entistä pienemmillä taloudellisilla resursseilla. Digitalisaatiolla voidaan ... -
Fysioterapian asiantuntijoita tulevaisuuteen : Fysioterapiakoulutuksen tuottaman asiantuntijuuden arviointi Oulun seudun ammattikorkeakoulussa
(Oulun ammattikorkeakoulu, 2014)Kehittämistyön tarkoituksena oli kehittää Oulun seudun ammattikorkeakoulun fysioterapian koulutusta työelämän, fysioterapeuttiopiskelijoiden ja fysioterapian opettajien yhteistyönä. Tavoitteena oli työelämän, fysioterapian ... -
GAS-koulutuksen arviointia : Kehittämisehdotuksia
(Oulun ammattikorkeakoulu, 2014)Tämä realistisella evaluaatiolla tehty työelämän kehittämiseen liittyvä arviointi toteutettiin Oulun seudun ammatti- korkeakoulussa 2011. Arviointi kohdentui Goal Attainment Scaling (GAS) menetelmäkoulutuksen toteuttamiseen. ... -
GAS–menetelmän käyttöönoton kokeilu ASLAK-kuntoutuksessa
(Oulun ammattikorkeakoulu, 2012)Kansaneläkelaitos eli Kela on yksi keskeisimmistä kuntoutuksen järjestäjistä ja rahoittajista Suomessa. Kela valvoo tuottamansa kuntoutuksen laatua käytössään olevin standardein, joiden uudistamisen yhteydessä käynnistettiin ... -
Hyvä vapaaehtoistoiminta : Vapaaehtoistoimintaa koordinoivien työntekijöiden käsityksiä vapaaehtoistoiminnasta ja visioita VARES-keskuksen ihannetulevaisuudesta
(Oulun seudun ammattikorkeakoulu, 2011)Opinnäytetyön tarkoituksena on tutkia Oulussa vapaaehtoistoimintaa koordinoivien työntekijöiden kokemuksiin pohjautuvia käsityksiä vapaaehtoistoiminnasta, siihen liittyvistä käsitteistä. Lisäksi on tarkoitus tutkia heidän ... -
Ikäihmisten ryhmätoiminta mielen hyvinvoinnin tukijana: Integroiva kirjallisuuskatsaus ryhmätoiminnan vaikuttavuudesta
(2022)Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli löytää tutkittua tietoa ryhmätoiminnan vaikuttavuuden arvioinnista. Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena puolestaan oli löytää vaikuttavuuden arvioinnissa käytettyjä mittareita. ... -
Iäkkäiden potilaiden toimijuuden edistäminen sairaalassa
(2021)Laadukkaassa kuntoutuksessa ja hoidossa lähtökohtana ovat yksilön tarpeet, tavoitteet, kokemukset ja merkitykset. Keskeistä on inhimillisen toimijuuden periaate. Opinnäytetyössä kehittämistehtävänä oli ikääntyneiden ... -
”Kaikista tärkein se on tuo ihmisten ossaaminen” : Työvalmennuksen osaamisen kehittäminen Kainuussa
(Oulun seudun ammattikorkeakoulu, 2013)Kehittämistyön taustalla ovat välityömarkkinoilla työskentelevien asiakastoimijoiden vaihtelevat koulutustaustat sekä monitahoinen palvelujärjestelmä. Välityömarkkinoilla työskentelevien asiakastoimijoiden mielestä työn ... -
Kauhee häly, melu ja valo: Informaatiovideot apuna kouluympäristön muokkaamisessa aistiesteettömämmäksi aistiyliherkän nuoren osallisuuden tukemiseksi
(2020)Tutkimuksellisen kehittämistyön tarkoituksena oli kuvailla, millainen ympäristö tukee aistiyliherkän nuoren osallisuutta koulussa sekä kehittää ja arvioida kouluympäristön muokkaamiseen liittyvien informaatiovideoiden ... -
Kivun arvioinnin, -hoidon ja potilasohjauksen kirjaaminen
(2020)Potilailla on oikeus hyvään kivunhoitoon. Terveydenhuollon henkilöstö kohtaa päivittäin potilaita, jotka kokevat kipua. Kipu on usein akuuttia, leikkaukseen tai muuhun toimenpiteeseen liittyvää. Monilla potilailla on lisäksi ... -
"Kohti kumppanuutta" : Tervaväylän koulun Lohipadon yksikön jaksolaistoiminta
(Oulun ammattikorkeakoulu, 2014)Oulun ammattikorkeakoulu Kuntoutuksen koulutusohjelma, ylempi AMK Tekijä(t): Tarja Kankaanpää Opinnäytetyön nimi: ”Kohti kumppanuutta” Tervaväylän koulun Lohipadon yksikön jaksolaistoiminta Työn ohjaaja(t): Yliopettaja, ... -
Kotihoidon työntekijöiden mielen hyvinvoinnin tukeminen
(2023)Mielenterveyssyistä johtuvat sairauspoissaolot ovat kasvussa. Nuorten osuus on huomattava mielenterveyssyiden vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle jäävistä. Väestön ikääntymisen vuoksi kotihoidon palveluiden tarve lisääntyy. ... -
Kotikuntoutuksen työorientaatio : Hilipakka Palvelut Oy:n kotikuntoutustoi-minnan kehittäminen.
(Oulun ammattikorkeakoulu, 2012)Hilipakka Palvelut Oy:n kotikuntoutustoimintaa kehitettiin toimintatutkimuksena yhteistoiminnallisesti vuosina 2009-2011. Kehittämistyön tavoitteena oli kotikuntoutustoiminnan kehittäminen ja tarkoituksena tuottaa ikääntyvien ... -
Kuntoutujan osallisuus omassa kuntoutumisprosessissaan
(Oulun ammattikorkeakoulu, 2017)Opinnäytetyön nimi: Kuntoutujan osallisuus omassa kuntoutumisprosessissaan Työn ohjaajat: Seija Kokko & Pirjo Ylikauma Työn valmistumislukukausi ja -vuosi: Kevät 2017 Sivumäärä: 55 + 3 liitettä Tutkimukseni tarkoituksena ...