"jaksaminen" - Selaus asiasanan mukaan Savonia-ammattikorkeakoulu
Viitteet 21-40 / 40
-
Nuori viljelijäperhe maalla. Miten se jaksaa ja mistä se saa voimansa.
(Savonia-ammattikorkeakoulu, 2008)Nuori viljelijäperhe maalla on melko pysyvä. Se on sijoittanut jo hankkimansa varat, ja lähes kaikki hankittavatkin, omaan maatilaansa. Yrittäminen ja eteenpäin pääsemisen tarve luo erilaisia paineita, joista selviäminen ... -
Omaishoitajien jaksamisen, tiedon ja tuen tarve Lapinlahden kunnassa.
(Savonia-ammattikorkeakoulu, 2013)Opinnäytetyössä selvitettiin Lapinlahden kunnan omaishoitajien jaksamista sekä tiedon ja tuen tar-vetta sekä jaksamista heidän toimiessaan omaishoitajina. Opinnäytetyö liittyy osana Itä-Suomen yliopiston Ikäinnovaatio ... -
Pelastustoimen ensihoitopalvelujen tuottaminen koronapandemian aikana
(2021)Vuoden 2020 maaliskuussa WHO julisti maailmanlaajuisen koronapandemian alkaneeksi. Tuntematon COVID-19 virus levisi nopeasti ja aiheutti kaikkialla maailmassa ennennäkemättömät toimenpiteet leviämisen rajoittamiseksi. ... -
Psykiatri, kokki, sihteeri, hoitoapulainen : omaisen työn muodot mielenterveyskuntoutujan apuna sekä avustamisen vaikutukset omaisen elämään
(Savonia-ammattikorkeakoulu, 2016)Psykiatrisen hoidon rakennemuutoksen on tarkoitus vähentää sairaalapaikkoja ja lisätä avohoidon vastuuta psykiatrisista potilaista. Laitospaikkoja on vähennetty, mutta avohoito ei ole kehittynyt samassa tahdissa. Tämä on ... -
Ruokataukojen vaikutus työssäjaksamiseen ravintola-alalla Kuopiossa
(Savonia-ammattikorkeakoulu, 2015)Tämän opinnäytetyön tarkoitus on tutkia, kuinka ravintoloiden henkilökunta viettää taukoja ja kuinka ravinto vaikuttaa työssäjaksamiseen. Laki sekä työehdot määräävät työajoista ja tauotuksesta, mutta niiden toteutuminen ... -
Ryhmässä on voimaa! - vertaistukea ensimmäisen lapsen saaneille vanhemmille
(Savonia-ammattikorkeakoulu, 2010)Vertaistuki perustuu vastavuoroisuuteen ja onnistuneeseen vuorovaikutukseen. Pienryhmätoiminta on yksi vertaistuen muoto. Pienryhmässä samassa elämäntilanteessa elä-vien vanhempien kanssa keskusteleminen tarjoaa mahdollisuuden ... -
Sairaanhoitajien kokemuksia työskentelystä ja hoitotyön kehittämisestä saattohoito-osastolla : "Kun ei ole enää mitään tehtävissä, on vielä paljon tehtävissä"
(Savonia-ammattikorkeakoulu, 2013)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää millaisia kokemuksia sairaanhoitajille on tullut työskentelystä saattohoitoyksikössä ja hoitotyön kehittämisessä siellä. Tutkimuskohteena oli Kuopion kaupungin, Harjulan sairaalan ... -
”Suap vaan olla” : Asiakasperheiden kokemuksia Ylä-Savon Ensi- ja turvakotiyhdistyksen järjestämästä Yökylätoiminnasta
(Savonia-ammattikorkeakoulu, 2011)Opinnäytetyössä tutkittiin asiakasperheiden kokemuksia Ylä-Savon Ensi- ja turvakotiyhdistyksen järjestämästä Yökylätoiminnasta vanhempien näkökulmasta. Opinnäytetyössä tutkittiin, millaisia tuen tarpeita asiakkuuksien ... -
Tietotyöläisen psykososiaalinen työhyvinvointi
(2024)Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli saada tietoa tietotyöläisten psykososiaalisesta työhyvinvoinnin nykytilasta laadullisen tutkimuksen avulla. Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää millaiset kuormitustekijät vaikuttivat ... -
Työhyvinvoinnin vaikutukset työssä jaksamisen edistämiseen: kyselytutkimus henkilöstön työhyvinvoinnista Sipulin palvelukodissa
(2023)Terveydenhoito alan työhyvinvointi ja sen edistäminen on ajankohtainen aihe, koska hoitoon pääsy on ruuhkautunut ja lähitulevaisuudessa tarve hoitopaikoille kasvaa entisestään. Terveydenhoitoalaa uhkaa hoitajapula ja uusien ... -
Työhyvinvointi ja työssä jaksaminen ravintola-alalla työskentelevien näkökulmasta
(Savonia-ammattikorkeakoulu, 2017)Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää ravintola-alalla työskentelevien kokemuksia ja näkemyksiä työhyvinvoinnin ja työssä jaksamisen tilasta ravintola-alalla. Tavoitteena oli myös ottaa selvää kuinka eri osapuolet, ... -
Työhyvinvointia vahvistavan yhteisöllisen tapahtuman järjestäminen lastensuojeluyksikössä
(2023)Opinnäytetyössämme toteutettiin yhteisöllinen työhyvinvoinnin edistämistä tavoitteleva toiminnallinen tapahtuma erityistason lastensuojeluyksikön henkilökunnalle. Tavoitteena oli edistää yhteisöllisyyttä, osallisuutta ja ... -
Työnkuormitus ja työilmapiiri röntgenhoitajien kokemana päivystysröntgenissä : "yhteistyöllä neuvotellen asiat sujuu - auttaen toinen toista ja arvostaen toisten työtä"
(Savonia-ammattikorkeakoulu, 2017)Röntgenhoitajan työhön liittyy monenlaisia kuormitustekijöitä, jotka vaikuttavat työntekijän työssä jaksamiseen ja vaikuttaen sitä kautta koko työyhteisön ilmapiiriin. Työnkuormituksen hallitseminen edellyttää, että ... -
Työväline haitallisen työkuormittumisen havaitsemiseksi ISLABissa
(2022)Sopiva työkuormittuminen kuuluu työhön eikä se ole terveydelle haitallista. Haasteet kasvattavat motivaatiota ja niihin vastaaminen ja työssä onnistuminen ovat palkitsevia. Haitallinen työkuormittuminen vaikuttaa työntekijän ... -
Varallaolon kuormittavuus röntgenhoitajan työssä angiografiatutkimuksissa
(Savonia-ammattikorkeakoulu, 2010)Työkuormitus on ihmisen fyysisten ja psyykkisten toimintojen ja ominaisuuksien käyttöä työssä. Kaikki työhön liittyvät tekijät vaikuttavat ihmiseen fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti. Röntgenhoitajien työkuormittavuutta ... -
Vertaistukiryhmän merkitys ikääntyville omaishoitajille : Kokemuksia Kuopion kaupungin vertaistukiryhmästä
(Savonia-ammattikorkeakoulu, 2013)Tiivistelmä Vanhusten ja omaishoitajien määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Ikäihmisen kotona asuminen mahdollistuu osittain omaishoidon turvin. Iäkkään kotona asuminen on vanhustenhuollon keskeinen tavoite, johon pyritään ... -
Viljelijän äkillinen kuolema - miten toimintaa jatketaan?
(2020)Suomessa kuolee vuosittain keskimäärin 136 MYEL-vakuutettua maatalousyrittäjää. Kuolema on aina suuri kriisi, joka vaikuttaa erityisesti menehtyneen lähipiiriin. Viljelijän kuolemasta lähipiirille raskaan tekee erityi-sesti ... -
Vuorotyön merkitys työkykyyn : teemahaastattelu erään itäsuomalaisen metsäteollisuuden suuryrityksen valvomotyöntekijöiden kokemuksista
(Savonia-ammattikorkeakoulu, 2015)Tiivistelmä Vuorotyön osuus työnteossa kasvaa jatkuvasti yhteiskuntamme toimiessa 24 tuntia vuorokaudessa. Työtä tehdään yhä enemmän kaikkina viikonpäivinä ja kaikkina vuorokauden aikoina. Tutkimuksilla on osoitettu ... -
Vuorotyötä tekevien työssä jaksaminen ja työhyvinvointi
(Savonia-ammattikorkeakoulu, 2015)Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli kuvata vuorotyötä tekevien Original Sokos Hotel Puijonsarven työntekijöiden kokemuksia ja ajatuksia työhyvinvoinnin edistämisestä vuorotyössä. Lisäksi opinnäytetyössä selvitettiin mitä ... -
Yrittäjien palautuminen
(2024)Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, että mitkä tekijät vaikuttivat yrittäjien palautumiseen ja mistä eri tapahtumista, tekijöistä ja tilanteista yrittäjien palautuminen kokonaisuudessaan koostui. Opinnäytetyössä ...