Ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden asenteelliset lähtökohdat kestävyysosaamisen opiskelulle
Temisevä, Lilli (2023)
Temisevä, Lilli
2023
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023110929015

Tiivistelmä
Tutkijoilla on konsensus ihmisen toiminnan vaikutuksista ilmastonmuutokseen ja luontokatoon. Kiihtyvät ympäristöongelmat ovat konkretisoituneet ja aikataulu niiden ehkäisemiseksi ja hillitsemiseksi on kiristynyt. Planetaarisen hyvinvoinnin turvaaminen edellyttää laaja-alaisia muutoksia, joIa olosuhteet hyvään elämään voidaan säilyttää. Kestävyyshaasteita koskevan tutkimustiedon tarkentuessa myös nuorten ympäristötietous on kasvanut yli vuosikymmenen ajan ja sen myötä myös huoli tulevasta.
Opinnäytetyön tavoite oli tutkia, kuinka tärkeänä suomalaisen keskisuuren maakunnan ammatillisten koulutuksen aloittaneet opiskelijat pitävät kestävän kehityksen tavoitteita ja kestävyysosaamista. Lisäksi tavoitteena oli tutkia, miten asenteet jakautuvat ekologista, sosiaalista ja taloudellista kestävyyttä kohtaan. Opinnäytetyön tarkoitus oli tuottaa käyttäjälähtöistä tietoa POLKU 2.0 (Jatkuvan oppimisen Polkukartta kestävään bio- ja kiertotalouteen) -hankkeelle sekä muille toisen asteen koulutuksen kestävyysopintoja suunnitteleville ja toteuttaville tahoille hyödynnettäväksi.
Opinnäytetyö oli kvantitatiivinen tutkimus, joka perustui hankkeessa kerättyyn kyselyaineistoon. Verkkokyselyyn vastasi 586 perustutkintoa ja tutkintokoulutukseen valmentavaa koulutusta aloittavaa opiskelijaa kahdesta ammatillisesta oppilaitoksesta. Aineisto analysoitiin tilastollisesti IBM SPSS -ohjelmalla.
Tutkimustulosten mukaan kestävyyskysymykset olivat opiskelijoille suurelta osin tärkeitä. Kestävän kehityksen tavoitteet (ekologinen, sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys) olivat pääosin opiskelijoille merkittäviä, mutta ne myös jakoivat opiskelijoiden asenteita. Tärkeimmät osa-alueet olivat oma ja läheisten hyvinvointi ja terveys, riittävä toimeentulo, rauha ja yhteisöihin kuuluminen. Sosiaalinen kestävyys oli opiskelijoille merkityksellisintä suhteessa heidän omaan elinpiiriinsä. Ekologista kestävyyttä kohtaan oli eniten kielteisesti suhtautuvia ja taloudellisen kestävyyden merkitys sai eniten En osaa sanoa -vastauksia. Asenteita jakavat tekijät olivat Agenda2030-toimintaohjelman tavoitteiden tuntemuksen taso, aikaisempi oppilaitos ja opiskeltava koulutusala.
Valtaosa opiskelijoista piti kestävyysosaamista tärkeänä osana omaa urakehitystä. Opiskelijat ovat tietoisia globaaleista ajankohtaisista ilmiöistä ja se heijastui heidän tärkeinä pitämistään asioista. Opiskelijoiden asenteisiin vaikuttivat arvovalinnat, joihin ammatin valintakin perustuu. Tulokset osoittivat, eIä opiskelijoilla on tahtoa olla mukana kestävämmän tulevaisuuden rakentamisessa ammattilaisina.