Voimavarat arjessa : Hyvinvointia tukeva leiri nuorille
Immonen, Pihla-Sofia (2023)
Immonen, Pihla-Sofia
2023
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202305098714
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202305098714
Tiivistelmä
Toiminnallisen opinnäytetyön tavoitteena oli järjestää seurakunnan nuortenleiri 15-vuotta täyttäneille, jonka teemana oli arjenhallinta- ja mielenterveystaitojen tukeminen. Viikonloppuleiri toteutettiin yhteistyössä seurakunnan kanssa huhtikuussa 2023. Seurakunta oli myös opinnäytetyön hankkeistaja. Leirin tavoitteena oli palauttaa osallistujien mieleen arjen pienet rakennuspalikat, joiden avulla omaan fyysiseen ja henkiseen jaksamiseen voi vaikuttaa. Lisäksi tarkoituksena oli tarjota osallistujille rauhallinen ympäristö leirikeskuksessa, joka tarjosi erinomaiset puitteet hetkelliselle pysähtymiselle ja aiheiden käsittelylle.
Opinnäytetyöhön kuuluu teoriaosuus sekä toiminnallinen osuus. Teoriaosuudessa käsitellään jaksamisen eri osa-alueita Mielenterveyden käsi –julisteen innoittamana. Joitakin aihealueita käsitellään syvemmin kuin toisia.
Opinnäytetyön toiminnallinen osuus oli onnistunut kokonaisuus. Opinnäytetyön toiminnallisen osuu- den onnistumista kartoitettiin suullisella ja kirjallisella palautteella. Palautteesta nousivat positiivinen leirikokemus ja uuden oppiminen.
Leirin materiaali on opinnäytetyön liitteenä ja se on kasvattajien hyödynnettävissä.