MUSIIKKI MUKANA – MUSIIKIN MUKANA Musiikkipedagoginen työkalu 0–3-vuotiaiden kehityksen tueksi
Thubet, Michi (2023)
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202304246016

Tiivistelmä
Opetushallituksen vuonna 2022 hyväksymään varhaiskasvatussuunnitelman
perusteisiin kuuluu myös musiikkikasvatus. Sen päämääränä on paitsi luoda
perusta lapsen musiikkisuhteelle myös mahdollistaa musiikin positiiviset
vaikutukset lapsen kehitykseen. Musiikkia käytetään varhaiskasvatuksessa
aktiivisesti myös auttamaan lasten siirtymistä toiminnasta toiseen, opettamaan erilaisia tietoja ja taitoja sekä tukemaan tunteiden hallintaa ja luomaan kulloisellekin toiminnalle otollisia tunnetiloja.
Kaikilla varhaiskasvattajilla ei ole riittävää osaamista musiikista ja sen käytöstä. Vanhemmille lapsille on opetuksen tueksi olemassa paljon materiaalia, mutta pienempien lasten musiikkikasvatukseen sopivaa valmista materiaalia on tarjolla hyvin vähän. 0–3-vuotiaiden lasten tarpeet ja osaamistaso poikkeavat paljon vanhempien lasten tarpeista ja osaamistasosta. Olemassa olevaa materiaalia pitää muokata, mikäli sitä halutaan käyttää.
Kehittämispainotteisen opinnäytetyön tarkoitus oli perehtyä musiikin vaikutuksiin lapsen kehityksessä ja luoda pedagoginen väline 0–3-vuotiaiden lasten musiikkikasvatuksen tueksi käyttäen hyväksi alan teoreettisen tutkimuksen tuottamaa tietoa ja varhaiskasvatuksen työntekijöiden haastatteluja. Opinnäytetyötä varten haastateltiin Päiväkoti Kissankellon ja Päiväkoti Pehtoorin 0–3-vuotiaiden ryhmien työntekijöitä.
Pedagoginen työväline koostuu musiikkikasvatuksen opasvihkosesta ja siihen liittyvistä kuvitetuista musiikkikorteista, jotka voidaan antaa sähköisesti päiväkotien käyttöön.
Opasvihkoseen on koottu tietoa musiikkikasvatuksen vaikutuksesta lapsen
kehitykseen, onnistuneen muskarihetken sisällöstä esimerkkeineen, musiikin
muusta käytöstä päiväkodin arjessa, musiikkilinkeistä ja musiikkikasvatustyötä helpottavasta kirjallisuudesta. Musiikkikorteissa on kuvitukset, sanoitukset ja linkkiohjeet kolmeen lauluun, jotka tukevat lapsen kehitystä eri tavoin. Kuvitukset on suunniteltu siten, että ne kiinnostavat lapsia ja auttavat heitä ymmärtämään laulujen sanoja.