Markkinointisuunnitelma autovuokraamolle
Hoffren, Santeri (2023)
Hoffren, Santeri
2023
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202302172483

Tiivistelmä
Opinnäytetyön tavoitteena oli luoda toimeksiantajalle toteuttamiskelpoinen markkinointisuunnitelma ja
vuosikello. Tutkimuksessa selvitettiin yrityksen nykytilanne, jonka pohjalta esitettiin toimenpiteet markkinoinnin toteuttamiselle erityisesti näkyvyyden ja tunnettuuden lisäämiseksi. Tutkimus perustui käytännön tarpeelle, sillä toimeksiantajalla, autovuokraamo Finn-Rent Oy:llä, ei ole aiemmin ollut kunnollista markkinointisuunnitelmaa. Tutkimus on ajankohtainen, koska autonvuokrausala on ollut murroksessa Korona-pandemian sekä vallitsevien megatrendien vuoksi.
Opinnäytetyö toteutettiin tutkimuksellisena kehittämistyönä. Tutkimusaineisto kerättiin erillisillä teemahaastatteluilla, jotka suoritettiin marraskuun 2022 aikana. Haastateltavia oli kaksi, mikä riitti tarvittavan aineiston hankkimiseen. Haastattelutilanteet nauhoitettiin luvan saamisen jälkeen, ja kerätty aineisto litteroitiin sekä analysoitiin teemoittain.
Monipuolisen aineiston avulla luotiin markkinointisuunnitelma, joka pitää sisällään markkinoinnin kilpailukeinot, toimenpiteet näkyvyyden ja tunnettuuden parantamiselle digitaalisissa kanavissa sekä vuosikellon.
Markkinointisuunnitelma keskittyy digitaalisiin kanaviin ja sen pohjalta yrityksen markkinointia voidaan kehittää konkreettisin keinoin. Kohdeyrityksen tulisi ensisijaisesti markkinoinnin suhteen keskittyä aktiiviseen ja säännölliseen sisällöntuottamiseen käytännönläheisten julkaisuiden avulla. Vuosikello auttaa hahmottamaan tapahtumia ja ajankohtia, joiden ympärille markkinointia voi suunnitella.