Käyttöliittymä automaatiolaitteiden parametrisointiin
Juntunen, Jouni (2022)
Juntunen, Jouni
2022
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202205118673

Tiivistelmä
Työn tavoitteena oli suunnitella ja toteuttaa ohjelmistoalusta automaatiolaitteiden yksinkertaiseksi käyttöliittymäksi. Käyttöliittymä on käyttäjän konfiguroitavissa.
Opinnäytetyön alussa selvitettiin yleisiä vaatimuksia Modbus-protokollan pohjalta, jonka perusteella suunniteltiin yksinkertainen skaalautuva käyttöliittymä.
Toteutus muodostui ohjelmakoodin kirjoittamisesta C#-kielellä sekä valmiin ohjelman testauksesta. Testaus muodostui automaattisista yksikkötesteistä sekä manuaalitesteistä. Manuaalitesteissä käytettiin useampaa erilaista laitetta.
Työssä tuotetulla sovelluksella käyttäjä pystyy muodostamaan yksilöllisen käyttöliittymän Modbus-laitteeseen. Alustan skaalautuvuus selviää vasta lisättäessä ohjelmaan uusia erityyppisiä protokollia.