Hevostallin suunnittelu ja tuettu tallirakentaminen
Peltoniemi, Janita (2022)
Peltoniemi, Janita
2022
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202204215508

Tiivistelmä
Uudet hevostallirakentamista koskevat EU-määräykset ovat olleet voimassa uudisrakennusten osalta jo vuodesta 2000. Määräykset lantalan sijoittamisesta ja rakentamisesta ovat tiukentuneet. Tuettavassa tallirakentamisessa myös piha-alueiden suunnittelu on isossa roolissa.
Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää nykyiset tallimääräykset ja suunnitella ja rakentaa niiden pohjalta toimiva hevostalli. Oleellisimmat asiat hevostallin suunnittelussa olivat tallin sisäkorkeus ja karsinoiden koko. Myös tarhojen suunnittelussa tuli huomioida niiden koko hevosmäärään nähden.
Uuteen talliin sisällytettiin kahdeksan 9 m2:n karsinaa, 15,5 m2:n varustehuoneen ja 15,5 m2:n säilytystilan työvälineille ja heinille. Kokonaispinta-alaksi päätettiin 162 m2. Työssä suunnitellun ja toteutetun hevostallin rakennusmateriaaliksi valikoitui hirsi sen helpon saatavuuden vuoksi.