"Omavastuulla turpaan" : poliisin väkivallan sietämisen kulttuuri
Nikkinen, Jonne (2021)
Nikkinen, Jonne
2021
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2021111620355
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2021111620355
Tiivistelmä
Lähivuosien uutisoinnissa on nostettu esille poliisin kohtaaman väkivallan lisääntyminen ja se, kuinka poliisimiehet katsovat heihin kohdistetun väkivallan kuuluvan osaksi työtä. Ilmiöstä on alettu käyttämään termiä poliisin väkivallan sietämisen kulttuuri, ja aiheeseen liittyen on herännyt kysymys: Onko poliisi alkanut sietämään väkivaltaa aiempaa enemmän?
Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää, onko poliisissa väkivallan sietämisen kulttuuria ja sitä, mikä mahdollisesti vaikuttaa kyseisen ilmiön taustalla. Opinnäytetyöllä pyrittiin selvittämään miksi poliisimiehet sietävät heihin kohdistettua väkivaltaa Suomessa. Opinnäytetyössä tein kirjallisuuskatsaustyyppisen yhteenvedon ensin väkivallan sietämisestä asiakas- ja viranomaistyössä, keskittyen poliisin työhön, minkä perusteella tein valtakunnallisen kyselytutkimuksen Suomen poliisilaitosten valvonta- ja hälytystoiminnan sektorilla työskenteleville poliisimiehille. Kyselytutkimus toteutettiin verkkokyselylomakkeella ja kyselyyn osallistuivat kaikki Suomen 11 poliisilaitosta. Kyselyyn osallistui yhteensä 219 vastaajaa.
Tutkimukseni mukaan poliisissa on väkivallan sietämisen kulttuuria, joka ilmenee eri lailla poliisimiesten päätöksenteossa, koskien eritoten heihin kohdistuneita väkivaltatilanteita. Väkivallan sietämisellä on poliisissa pitkät perinteet, mutta muutosta on lähivuosien aikana tapahtunut. Tutkimukseni perusteella poliisimiehet lievensivät väkivaltatilanteita käsitteleviä rikosnimikkeittä tarkoituksellisesti, jotta tilanteet voitiin hoitaa muun muassa sakkomenettelyllä rikosilmoituksen kirjaamisen sijaan. Poliisimiesten päätöksentekoon vaikuttivat muun muassa halu vältellä rikosprosessia, väkivallan katsominen osaksi työtä tai väkivallan tekijää oikeuttavat syyt, kuten silloin jos tekijä oli alaikäinen, nainen tai mielenterveyspotilas. Samoista syistä osa poliisimiehistä jättää väkivaltatilanteet myös kokonaan kirjaamatta, minkä vuoksi tilastot eivät tällä hetkellä kerro koko totuutta poliisin kohtaaman väkivallan yleisyydestä tai sen laadusta.
Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää, onko poliisissa väkivallan sietämisen kulttuuria ja sitä, mikä mahdollisesti vaikuttaa kyseisen ilmiön taustalla. Opinnäytetyöllä pyrittiin selvittämään miksi poliisimiehet sietävät heihin kohdistettua väkivaltaa Suomessa. Opinnäytetyössä tein kirjallisuuskatsaustyyppisen yhteenvedon ensin väkivallan sietämisestä asiakas- ja viranomaistyössä, keskittyen poliisin työhön, minkä perusteella tein valtakunnallisen kyselytutkimuksen Suomen poliisilaitosten valvonta- ja hälytystoiminnan sektorilla työskenteleville poliisimiehille. Kyselytutkimus toteutettiin verkkokyselylomakkeella ja kyselyyn osallistuivat kaikki Suomen 11 poliisilaitosta. Kyselyyn osallistui yhteensä 219 vastaajaa.
Tutkimukseni mukaan poliisissa on väkivallan sietämisen kulttuuria, joka ilmenee eri lailla poliisimiesten päätöksenteossa, koskien eritoten heihin kohdistuneita väkivaltatilanteita. Väkivallan sietämisellä on poliisissa pitkät perinteet, mutta muutosta on lähivuosien aikana tapahtunut. Tutkimukseni perusteella poliisimiehet lievensivät väkivaltatilanteita käsitteleviä rikosnimikkeittä tarkoituksellisesti, jotta tilanteet voitiin hoitaa muun muassa sakkomenettelyllä rikosilmoituksen kirjaamisen sijaan. Poliisimiesten päätöksentekoon vaikuttivat muun muassa halu vältellä rikosprosessia, väkivallan katsominen osaksi työtä tai väkivallan tekijää oikeuttavat syyt, kuten silloin jos tekijä oli alaikäinen, nainen tai mielenterveyspotilas. Samoista syistä osa poliisimiehistä jättää väkivaltatilanteet myös kokonaan kirjaamatta, minkä vuoksi tilastot eivät tällä hetkellä kerro koko totuutta poliisin kohtaaman väkivallan yleisyydestä tai sen laadusta.