Kuvitetut laulut tukena lasten musiikkikasvatuksessa
Jaakkosela, Virve; Kärki, Sari (2021)
Jaakkosela, Virve
Kärki, Sari
2021
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2021060714896

Tiivistelmä
Opinnäytetyömme on toiminnallinen kehittämistyö, jonka tarkoituksena oli kehittää päiväkodin musiikkikasvatusta ja tuoda musiikkihetkiin konkreettista apua, uutta näkökulmaa sekä ideoita. Tavoitteena oli lisätä kuvien käyttöä musiikkihetkillä. Kuvien käyttö tukee lasten oppimista, keskittymistä, kielenkehitystä ja osallisuutta yhteisillä tuokioilla. Tavoitteena oli myös kannustaa ja rohkaista kasvattajia käyttämään musiikkia monipuolisesti päiväkodin arjessa antamalla heille uutta materiaalia musiikkikasvatuksen toteuttamiseen.
Toiminnallisen opinnäytetyön ohjaavana prosessimallina toimi konstruktivistinen malli.
Opinnäytetyössä käytettiin tiedonhankinnan ja osallistamisen menetelminä varhaiskasvattajille suunnattua ryhmäkyselyä, kansion testausjaksoa päiväkodilla sekä palautekyselyä lapsille ja varhaiskasvattajille. Yhtenä tiedontuotannonmenetelmänä käytettiin opinnäytetyöpäiväkirjaa, joka osoittautui työn etenemisen kannalta hyödylliseksi.
Tuotoksena syntyi materiaalipankki, Kuvitetut laulut -musiikkikansio, joka jää työvälineeksi toimeksiantajana toimineelle päiväkodille. Kansiossa on 12 kuvitettua lastenlaulua
ja lauluihin sopivia ideoita ja vinkkejä yhdessä lasten kanssa toteutettavaksi. Laulujen
lisäksi kansio sisältää lyhyitä teoriaosuuksia musiikkikasvatuksesta ja kuvien käytöstä
varhaiskasvatuksessa. Jatkossa laulujen kuvat voisivat olla eri tyylillä toteutettuja ja kuvien määrää voisi kohdentaa tarkemmin eri ikäryhmille sopiviksi.