Wiitaunionin soveltavan liikunnan liikuntaohjelma vuosille 2020- 2022
Kivivuori, Anne (2019)
Kivivuori, Anne
2019
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019121426711

Tiivistelmä
Soveltavan liikunnan kehittäminen on yhteiskunnallisesti merkittävä ilmiö. Ikääntyvien määrä kasvaa koko ajan Suomessa ollen Euroopan nopeinta. Lisääntyvä liikkumattomuus ja ruutuajan kasvu altistavat puolestaan pitkäaikaissairauksille jo lapsuudesta alkaen. Pelkkä liikkumattomuus aiheuttaa Suomessa 3,2-7,5:n miljardin euron tappiolliset vuosikulut. Ikääntyminen kasvattaa samalla pitkäaikaissairaiden ja vammaisten henkilöiden määrää. Vammaiset henkilöt kuuluvat myös soveltavan liikunnan kohderyhmään ikääntyvien ja pitkäaikaissairaiden rinnalla ja heidän yhdenvertaiset liikuntamahdollisuudet on turvattava. Niin vammaisten, pitkäaikaissairaiden kuin ikääntyvien kohdalla on tärkeä huomioida mielekäs vapaa-aika liikunnan keinoin eikä liikunta saa rajoittua heidän kohdallaan vain kuntouttavaan toimintaan. Yleisesti linjataan liikunnan kuulumista kaikille tasaveroisesti.
Kunta voi omalla roolillaan ja strategisilla linjauksillaan vaikuttaa terveyttä edistävään liikuntaan, joka on myös määritetty laissa. Kunnan rooli korostuu soveltavan liikunnan kehittämisessä, sillä soveltavan liikunnan piiriin kuuluvat henkilöt ovat riippuvaisia poikkisektorisesta yhteistyöstä liikunnan mahdollistamisessa. Usein liikuntatoiminnan ulkopuolelle jäävät soveltavan liikunnan piiriin kuuluvat henkilöt, jotka hyötyisivät kaikkein eniten liikunnasta niin heidän itsensä kuin myös yhteiskunnallisten kustannussäästöjen kannalta. Terveydenhuollon menot kasvavat, jollei terveyttä edistäviä toimenpiteitä linjata ja kehitetä. Liikunnan keinoin saadaan kansansairauksia alas ja ikääntyviä pysymään pidempään kotona asuvina. Toimintakyvyn alenema iän myötä, sairaus tai vamma vaikeuttavat liikuntaan osallistumista ja saattaa aiheuttaa heikompaan yhteiskunnalliseen asemaan kuulumista. Tällöin tarvitaan kunnalta toimenpiteitä liikkumismahdollisuuksien takaamiseksi ja sitä kautta terveyden edistämiseksi. Liikuntamahdollisuudet mahdollistavat myös osallisuuden vahvistumista oman elämän vaikutusmahdollisuuksien lisääntymisen kautta kohti aktiivista osallisuutta ja kansalaisuutta.
Opinnäytetyö toteutettiin kehittämistyönä Wiitaunionin kuntaparille, Viitasaarelle ja Pihtiputaalle, sivistyslautakunnan ehdotuksesta. Soveltavan liikunnan moniammatillinen työryhmä oli kehittämisprosessissa mukana antaen säännöllisin väliajoin kommentointia kehittämistyöhön. Kehittämistyön tarkoituksena on vahvistaa alueen soveltavan malla. Kehittämistyöllä haetaan Wiitaunionin vaikuttavaa terveyden edistämisen ja osallisuuden vahvistumisen työtä, jota kuntastrategiatkin korostavat. Soveltavan liikunnan kehittämisessä haetaan myös kentällä toimivien työntekijöiden ja päättäjien soveltavan liikunnan tietoisuuden lisääntymistä, jotta puheeksiotto mahdollistuu kohderyhmälle sekä liikuntaohjelman että liikuntakalenterien myötä. Wiitaunionin soveltavan liikunnan liikuntaohjelmalla haetaan sekä strategisia linjauksia kohderyhmän terveyden edistämiseen että osallisuutta vahvistavia käytännön toimenpiteitä.
Johtopäätöksenä voidaan todeta, että soveltavan liikunnan toimenpiteet ovat tärkeitä Wiitaunionin soveltavan liikunnan kehittämiselle. Alueen hyvinvointikertomus, valtakunnalliset ja maailmanlaajuiset tutkimukset ja suositukset osoittavat soveltavan liikunnan kehittämisen tärkeyden. Nyt valmistuva soveltavan liikunnan liikuntaohjelma antaa työkaluja ja ohjeistuksia ensimmäiselle kolmevuotiselle soveltavan liikunnan kehittämiskaudelle laajaalaiseen kirjallisuuskatsaukseen pohjauten.