Opaslehtinen mikrotiasta
Koivula, Outi; Rostén, Annika (2009)
Koivula, Outi
Rostén, Annika
Satakunnan ammattikorkeakoulu
2009
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-200903301824
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-200903301824
Tiivistelmä
Mikrotia on osa laajempaa Microsomia Hemifacialis-oireyhtymää, johon liittyy synnynnäisiä kasvojen alueen epämuodostumia. Arvioiden perusteella yhdellä lapsella 3500-5600 syntynyttä kohden tavataan kyseistä oireyhtymää. Suomessa näitä lapsia syntyy vuosittain noin 20, joista arviolta viidellä tavataan mikrotian kaltaisia muutoksia. Oireyhtymän harvinaisuuden vuoksi edes hoitohenkilöstöllä ei aina ole tarvittavaa tietoa mikrotian kaltaisista muutoksista. Tästä johtuen vanhemmat jäävät usein lapsen synnyttyä yksin uuden asian kanssa eivätkä löydä oikeaa asiantuntijaa kertomaan, miksi lapsen korva puuttuu tai on epämuodostunut. Keskeisin auttamismenetelmä hoitotyössä on potilaan tai omaisten ohjaus ja opetus. Hyvä ohjaus antaa perustan oikeanlaisen tiedon ja avun löytämiselle. Tässä tapauksessa oikeanlainen ohjaus soisi sen, että mikrotialasten vanhemmat löytäisivät jo alkuvaiheessa yhteyden auttaviin tahoihin ja syntyneen lapsen elinolosuhteita sekä vanhempien kantamaa huolta saataisiin näin ollen nopeasti helpotettua. Opinnäytetyön tarkoituksena oli antaa mikrotiatietoutta niin perheille itselleen kuin hoitohenkilökunnallekin, jotta saataisiin parannettua potilaiden ja heidän perheidensä ohjauksen laatua. Opinnäytetyön tavoitteena oli tuottaa informatiivinen opaslehtinen, josta olisi apua mikrotiaperheille heidän ensimetreillään, sekä palvella hoitohenkilökuntaa ohjauksen ja opetuksen suhteen, että lisätä eri ammattiryhmien asiantuntemusta ennalta vähän tiedetystä aiheesta.