Tunnusteltava tilanjakaja lastenkulttuurikeskukseen : Eläinten jäljet keramiikan pinnalla
Kaukovirta, Tuija (2017)
Kaukovirta, Tuija
Hämeen ammattikorkeakoulu
2017
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201703143224

Tiivistelmä
Opinnäytetyön aiheena oli tunnusteltavan tilanjakajan suunnitteleminen lastenkulttuurikeskus Rullan vuonna 2018 avattaviin uusiin tiloihin. Opinnäytetyön tilaajana toimi Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut.
Tilanjakajassa haluttiin yhdistää eläinten jälkien tunnusteleminen sekä keramiikka. Tavoitteena oli suunnitella tilanjakaja, joka on suunnittelun lähtökohtien mukainen ja joka sopii kohderyhmälle. Suunnittelun lähtökohdat määräytyivät tilaajan kanssa tehdyistä rajauksista. Lähtökohtina työssä olivat tila, teema, kohderyhmä, turvallisuus ja moniaistisuus.
Yhtenä menetelmänä lähtökohtien selvittämiseen käytettiin havainnointia, jossa kohteina olivat moniaistinen tila ja näyttelyt sekä erilaiset keraamiset tilanjakajat. Havainnointi toteutettiin kohteissa vierailemalla sekä sähköisiä lähteitä apuna käyttämällä. Lähdekirjallisuudesta haettiin tietoa suunnittelun lähtökohtien määrittelemiseen sekä tukea suunnitteluprosessiin.
Lähtökohtien jälkeen opinnäytetyössä tarkastellaan suunnitteluprosessin vaiheet. Tekijä reflektoi omaa suunnitteluprosessiaan, johon kuuluivat tilaajan kanssa sovitut tapaamiset, ideointi ja luonnostelu, jatkokehittely sekä materiaalikokeet.
Työn lopputuloksena oli valmis suunnitelma Koivikko. Lopputulos vastaa kysymykseen, millainen on tunnusteltava tilanjakaja lastenkulttuurikeskukseen. Suunnitelmasta selviää tilanjakajan rakenne, materiaalit ja värit sekä materiaalien ja alihankintatöiden kustannusarvio.