Johtamis- ja organisointitaitojen kehittäminen nuorisotoimessa
Sirén, Satu (2015)
Sirén, Satu
Humanistinen ammattikorkeakoulu
2015
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201503243526

Tiivistelmä
Opinnäytetyössäni paneudutaan nuorisotoimen työntekijöiden johtamis- ja organisointitaitojen kehittämiseen. Työn tilaaja on Pirkanmaalla sijaitsevan pienen kaupungin nuorisotoimi. Tutkimuksen kohteena on kyseisen kaupungin nuorisotoimen työyhteisöstä koottu seitsemän hengen ryhmä.
Tutkimuskysymyksenä tässä opinnäytetyössä oli, voiko lyhyt valmennusprosessi lisätä työryhmän jäsenten johtamis- ja organisointitaitoja. Ennen kehittämistehtävän toteuttamista selvitin nuorisotyöntekijäryhmän käsityksiä johtajuudesta sana-assosiaation ja SWOT-analyysin avulla. Työntekijöiden käsitysten pohjalta suuntasin kehittämistehtävän kohdistumaan erityisesti niihin aihealueisiin, joiden kehittäminen työryhmässä koettiin merkityksellisimmäksi. Kehittämistehtävän tavoitteiksi täsmentyi näin ryhmän jäsenten itsetuntemuksen, itseluottamuksen sekä vuorovaikutus-, organisointi- ja johtamistaitojen kehittäminen. Tavoitteena oli myös määritellä työryhmän yhteiset nuorisotyössä toimimista ohjaavat arvot.
Järjestin tutkimuskohteena olevan kaupungin nuorisotyöntekijöille kolme kehittämisiltapäivää, joissa syvennyttiin johtajuuteen liittyvään teoriaan ja menetelmiin. Kehittämisiltapäivien jälkeen kokoonnuttiin vielä yhteiseen kehittämissuunnitelmapajaan, jossa laadittiin kehittämissuunnitelma kaupungin nuorisotoimeen.
Opinnäytetyössäni sovelsin kehittämis- ja toimintatutkimuksen menetelmiä. Kehittämistyön suunnittelussa käytin hyväkseni havainnointia ja päiväkirjaa. Kehittämistyön tuotoksia arvioitiin työskentelyn aluksi ja lopuksi toteutetun SWOT-analyysin avulla. Kehittämistyöhön osallistuneet arvioivat työskentelyä myös vastaamalla avoimiin kysymyksiin.
Kehittämistehtävän tuotoksena ryhmän jäsenten yhteisöllisyyden tunne, luottamus omaan johtajuuteen ja omaan itseen lisääntyivät. Kehittämistoiminnan aikana nuorisotoimen arvotaulu valmistui. Lopuksi koko työyhteisölle suunniteltiin kehittämissuunnitelma.
Opinnäytetyön tuotoksia voi soveltaa muissa toimintaympäristöissä, joissa tavoitteena on eri ryhmien johtamis- ja organisointitaitojen kehittäminen.