Montessori-menetelmän hyödyntäminen ikäihmisten kuntoutuksessa
Lehto, Emilia (2024)
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024091024972

Tiivistelmä
Suomessa on yli 190 000 muistisairasta henkilöä, ja vuosittain noin 14 500 henkilöä sairastuu muistisairauteen. Enemmistö sairastuneista on yli 80-vuotiaita, mutta myös 35—65-vuotiaiden joukossa on yli 7000 henkilöä, joilla on etenevä muistisairaus. Kolme neljäsosaa pitkäaikaishoidossa olevista ikääntyneistä kärsii muistisairaudesta, ja Kelan lääkekorvaustilastojen mukaan vuonna 2019 noin 86 000 henkilöä käytti jotakin muistisairauslääkettä.
Ihmisten ikääntyessä aivot käyvät läpi fysiologisia muutoksia siinä missä muu keho, mutta ne yleensä säilyvät toimintakykyisinä koko eliniän. Kuitenkin vanhetessa riski sairastua erilaisiin sairauksiin, kuten muistisairauksiin, kasvaa. Mikäli ikääntyvällä henkilöllä havaitaan merkittävää heikkenemistä muistiin ja ajatteluun liittyvissä toiminnoissa, joilla on vaikutusta päivittäisiin askareisiin, kyse ei ole enää normaalista vanhenemisesta.
Kirjallisuuskatsauksen avulla tutkittiin Montessori-menetelmän vaikutuksia muistisairaiden kuntoutuksessa. Työ toteutettiin toimeksiantajalle, joka on kehittänyt MuistiSeniori hyvinvointisovelluksen. Tutkimus on ajankohtainen ja hyödyllinen, sillä ikääntymisen tuomia haasteita halutaan ennaltaehkäistä ja terveyttä ylläpitää. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Montessori-menetelmän hyödyt ikäihmisille, joilla on muistisairaus, ja tuoda tietoa sen hyödyistä ikäihmisten kuntoutuksessa sosiaali- ja terveysalan työntekijöille.
Tuloksista ilmeni, että Montessori-menetelmällä oli positiivisia vaikutuksia muistisairaiden henkilöiden kuntoutuksessa. Menetelmä auttoi parantamaan kognitiivisia ja motorisia taitoja, se lisäsi itsenäisyyttä ja paransi elämänlaatua.
Johtopäätöksissä todettiin, että Montessori-menetelmä on tehokas kuntoutusmenetelmä muistisairaiden henkilöiden hoidossa. Menetelmän käyttöönotto sosiaali- ja terveysalan palveluissa voisi tuoda merkittäviä hyötyjä ikäihmisten kuntoutukseen ja elämänlaadun parantamiseen. Lisätutkimusta tarvitaan Montessori- menetelmän hyötyjen mittaamiseen, sillä tarkastelluissa tutkimuksissa käytettiin monia eri mittareita.