Laadun tietojohtamisen arviointimallin kehittäminen terveyspalvelualan yritykselle
Marjomaa, Tiina (2024)
Marjomaa, Tiina
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024061323136

Tiivistelmä
Opinnäytetyössäni keskityin tietojohtamiseen, tiedolla johtamiseen ja laadun hallintaan. Osana opinnäytetyön aiheen tarkennusta tehtiin teemahaastattelut, joista lopulliseksi aiheeksi nousi laadun tietojohtamisen arviointimallin kehittäminen yksityiselle terveyspalvelualan yritykselle. Mallin kevyen testauksen kautta pyrin selvittämään organisaation laadun tietojohtamisen nykytilan ja tunnistamaan tärkeimmät kehittämistarpeet aiheeseen liittyen.
Asiakakkaan tarpeet ja odotukset ovat laadun ja tietojohtamisen keskiössä. Asiakas määrittä organisaation tavoitteet. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet laadun johtamisen olevan usein irrallinen osa strategista ja operatiivista johtamista. Tiedolla johtaminen on avain päätöksentekoon, erityisesti nykyisen valtavan tietomäärän keskellä. Organisaatioiden on päätettävä, mitkä mittarit ja työkalut ovat heille olennaisia ja miten tietoa voidaan valjastaa johtamisen tueksi.
Panostaminen laadun johtamiseen, tiedolla johtamiseen ja laadun tietojohtamiseen läpi organisaatiorakenteen voi parantaa organisaation asemaa markkinoilla. Laadun tietojohtamisen strategiset ja operatiiviset tavoitteet muuttuvat todeksi arjen työssä.
Opinnäytetyössäni luotu arviointimalli auttoi tunnistamaan organisaation laadun tietojohtamisen nykytilan, vahvuudet ja kehittämiskohteet. Kevyt testaus osoitti mallin kaipaavan vain yksityiskohtien muokkausta ennen laajempaa käyttöönottoa.
Tutkimustulosten perusteella kohdeorganisaation laadun tietojohtamisen tila on hyvällä tasolla. Kehityskohteiksi nousi laadun tietojohtamista tukeva hallintorakenne ja organisointi sekä tiedon jakaminen ja raportointi osana laadun tietojohtamista. In my thesis, I focused on knowledge management, data-driven leadership, and quality management. Thematic interviews led to the development of a quality knowledge management assessment model for a private healthcare company. Light testing aimed to identify the organization's current status and key areas for improvement.
Customer needs and expectations are at the center of quality and knowledge management. The customer defines the organization's goals. Previous research highlighted the disjointed nature of quality management in strategic and operational contexts. Data-driven decision-making is crucial amidst the vast information available today.
Investing in quality management, data-driven management, and quality knowledge management can improve the organization's position in the market. The strategic and operational objectives of quality knowledge management become a reality in everyday work.
The assessment model I developed helped identify the organization's current state, strengths, and areas for improvement. Light testing indicated minor adjustments were needed before broader implementation.
Research findings showed the organization's quality knowledge management is at a good level, with improvement areas including governance structure, organization, and information sharing for quality knowledge management.
Asiakakkaan tarpeet ja odotukset ovat laadun ja tietojohtamisen keskiössä. Asiakas määrittä organisaation tavoitteet. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet laadun johtamisen olevan usein irrallinen osa strategista ja operatiivista johtamista. Tiedolla johtaminen on avain päätöksentekoon, erityisesti nykyisen valtavan tietomäärän keskellä. Organisaatioiden on päätettävä, mitkä mittarit ja työkalut ovat heille olennaisia ja miten tietoa voidaan valjastaa johtamisen tueksi.
Panostaminen laadun johtamiseen, tiedolla johtamiseen ja laadun tietojohtamiseen läpi organisaatiorakenteen voi parantaa organisaation asemaa markkinoilla. Laadun tietojohtamisen strategiset ja operatiiviset tavoitteet muuttuvat todeksi arjen työssä.
Opinnäytetyössäni luotu arviointimalli auttoi tunnistamaan organisaation laadun tietojohtamisen nykytilan, vahvuudet ja kehittämiskohteet. Kevyt testaus osoitti mallin kaipaavan vain yksityiskohtien muokkausta ennen laajempaa käyttöönottoa.
Tutkimustulosten perusteella kohdeorganisaation laadun tietojohtamisen tila on hyvällä tasolla. Kehityskohteiksi nousi laadun tietojohtamista tukeva hallintorakenne ja organisointi sekä tiedon jakaminen ja raportointi osana laadun tietojohtamista.