Paikan monimuotoisuus alueanalyysin perustana

Abstract

Nykyarkkitehtuuri koetaan usein kylmänä ja luotaantyöntävänä, kun taas vanha rakennuskanta tuntuu miellyttävältä ja kutsuvalta. Syyksi tähän on ehdotettu rakennusten ja ympäristön vuorovaikutuksen heikkenemistä. Rakennukset eivät ole enää samalla tavalla yhteydessä rakennuspaikkaansa, vaan vallalla on yleismaailmallinen tyyli, joka näyttäytyy samankaltaisena ympäri maailmaa. Tästä seuraa paikattomuutta, joka taas ruokkii merkityksellisyyden puutetta. Juuri merkityksellisyys mahdollistaa tunnesiteen syntymisen, jolloin myös rakennus koetaan miellyttäväksi.

Tässä opinnäytetyössä etsittiin ratkaisua paikattomuuteen kattavan alueanalyysin keinoin. Aihetta pohjustettiin käsitellen paikan teoriaa sekä paikattomuutta. Paikan käsitteeseen syvennyttiin myös fenomenologian, eli kokemuksellisuuden kautta. Näin saatiin käsitys paikan monipuolisuudesta ja subjektiivisuudesta.

Teorian pohjalta laadittiin alueanalyysi, joka soveltaa teoriaosassa tutkittuja menetelmiä ja ajatuksia. Sen tarkoituksena oli osoittaa kattavan alueanalyysin hyödyt alueen tuntemisen kannalta ja kuinka tämä tieto voi auttaa paikan ominaispiirteiden vahvistamisessa.