Konseptisuunnittelu palkka-aineiston toimittamiselle
Kostynchuk, Tatjana (2017)
Kostynchuk, Tatjana
2017
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202403144382

Tiivistelmä
Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää teoreettisen viitekehyksen sekä empiirisen tutkimuksen avulla kuinka laaja tarve toimeksiantajayrityksellä olisi parantaa nykyistä palkka-aineiston toimitusmahdollisuutta.
Opinnäytetyö on toiminnallinen ja se toteutettiin kvalitatiivisella tutkimusmenetelmällä. Tietoperusta koostui palkanlaskentaprosessikuvauksesta ja palkka-aineiston toimituksesta. Tarkoituksena oli antaa laaja kuva palkanlaskentaprosessin alkuvaiheesta, johon kuuluu palkkatietoaineiston kerääminen, siirtäminen ja tulkinta.
Aineistokeruumenetelminä käytettiin sähköpostikyselyä, osallistuvaa havainnointia, itsenäistä tiedonhankintaa ja toimintatutkimusta. Empiirisessä tutkimuksessa haastateltiin palkanlaskenta-asiantuntijoita, jolloin saatiin koottua vastauksia palkkatietoaineiston toimittamisesta toimeksiantajanyrityksen palkanlaskentaan. Toimintatutkimuksessa kartoitettiin palkkatietoaineiston siirtotapoja.
Työssä perehdyttiin toimeksiantajayrityksen tarjoamaan rajapintaan ja datastandardiin ja tutkittiin mahdollisuuksia luoda käyttöliittymän rinnalla uudenlaisia integraatiopalveluita lisäpalveluna. Työn pohjalta luotiin konseptisuunnittelu palkka-aineiston toimittamiselle vertailemalla käyttöliittymää ja integraatioita. Analysoimalla toimintatutkimustulokset määriteltiin uusi visio työnjaosta palkanlaskentaprosessissa. Opinnäytetyön lopputavoitteena oli palkanlaskentaprosessin tehostaminen palkkatiedon siirtovaiheessa. The target for this thesis is to research, through theoretical framework and empirical study, how much the assigning company is in need to improve their delivery possibilities for salary data. This thesis was conducted as a functional study and a result of qualitative research. Knowledge base consists of payroll process description and salary data delivery.
Email inquiry, participating observation, independent data collection and action research were used as material collection methods. In empirical study the payroll experts were interviewed and their answers regarding the data delivering to the assigning company payroll were collected. In the action research the salary data transit habits were mapped out.
This thesis explored the assigning company’s interfaces and datastandard, and also the possibility to create new integration services as additional service beside the user interface. Concept planning for data delivery was created as a result from the research base, by comparing user interface and integrations. By analyzing the results of the activity analysis new vision about work distribution in the calculation of wages was defined. The last goal of the thesis was to strengthen the payroll process in the data transit habits from the customer.
Opinnäytetyö on toiminnallinen ja se toteutettiin kvalitatiivisella tutkimusmenetelmällä. Tietoperusta koostui palkanlaskentaprosessikuvauksesta ja palkka-aineiston toimituksesta. Tarkoituksena oli antaa laaja kuva palkanlaskentaprosessin alkuvaiheesta, johon kuuluu palkkatietoaineiston kerääminen, siirtäminen ja tulkinta.
Aineistokeruumenetelminä käytettiin sähköpostikyselyä, osallistuvaa havainnointia, itsenäistä tiedonhankintaa ja toimintatutkimusta. Empiirisessä tutkimuksessa haastateltiin palkanlaskenta-asiantuntijoita, jolloin saatiin koottua vastauksia palkkatietoaineiston toimittamisesta toimeksiantajanyrityksen palkanlaskentaan. Toimintatutkimuksessa kartoitettiin palkkatietoaineiston siirtotapoja.
Työssä perehdyttiin toimeksiantajayrityksen tarjoamaan rajapintaan ja datastandardiin ja tutkittiin mahdollisuuksia luoda käyttöliittymän rinnalla uudenlaisia integraatiopalveluita lisäpalveluna. Työn pohjalta luotiin konseptisuunnittelu palkka-aineiston toimittamiselle vertailemalla käyttöliittymää ja integraatioita. Analysoimalla toimintatutkimustulokset määriteltiin uusi visio työnjaosta palkanlaskentaprosessissa. Opinnäytetyön lopputavoitteena oli palkanlaskentaprosessin tehostaminen palkkatiedon siirtovaiheessa.