Syyteoikeuden vanhentuminen : Rikosoikeudellisen vanhentumisen muotona
Järvinen, Vili (2014)
Järvinen, Vili
Vaasan ammattikorkeakoulu
2014
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2014112817414
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2014112817414
Tiivistelmä
Opinnäytetyössä käsitellään rikosoikeudellisen vanhentumisen keskeisintä muotoa, syyteoikeuden vanhentumista. Työn tavoitteena oli tutkia, mitä tarkoitetaan syyteoikeuden vanhentumisella, missä ajassa eri rikokset vanhentuvat, mitkä perusteet eri vanhentumisaikojen säätämisen takana vaikuttavat ja miten vanhentuminen esiintyy rikosprosessin eri vaiheissa. Opinnäytetyö kokoaa yhteen aiheesta kiinnostuneelle lukijalle kaiken tarpeellisen tiedon syyteoikeuden vanhentumisesta. Tutkimuksessa avataan eri käsitteitä, lakeja ja kansainvälisiä sopimuksia, jotta kaikki lukijat pystyvät ymmärtämään käsiteltävän asian, niiden esiintyessä käsiteltävän aiheen yhteydessä. Tutkimuksessa hyödynnetään laajasti oikeuskirjallisuutta, artikkeleita, oikeuskäytäntöä, lainsäädäntöä ja hallituksen esityksiä. Syyteoikeuden vanhennuttua, eli oikeuden vaatia rikoksesta rangaistusta kuluttua ajallisesti umpeen, ketään ei voida saattaa rikosoikeudelliseen vastuuseen teosta. Syyteoikeus on ehdoton prosessinedellytys, mikä tarkoittaa sitä, että jos tämä on vanhentunut, tuomioistuin ei ota syytettä käsiteltäväksi. Rikoksille säädetään niiden laatuun perustuen eripituisia vanhentumisaikoja, mitä lievemmästä rikoksesta on kyse, sitä nopeammin saavutetaan se vaihe, jolloin syytteen nostaminen olisi epätarkoituksenmukaista ja kohtuutonta. Rikosprosessin joutuisuus on tärkeää asianosaisten oikeusturvan kannalta, koska ajan kuluessa näytön ja todistelun luotettavuus kärsii, ja myös ettei rikoksesta epäilty tai syytetty jäisi liian pitkäksi aikaa epävarmuuteen kohtalostaan. Vanhentumisaikojen pituuden säätämisen taustalla, joidenkin rikosten kohdalla, on vaikuttanut Suomea sitovien kansainvälisten sopimusten sisältö.