Planering av ett hållbart egnahemshus i Österbotten
Wärnman, Erica (2023)
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023111129153

Tiivistelmä
Suomi on asettanut tavoitteekseen vähentää kansallisia päästöjään niin, että saavutettaisiin hiilineutraalius ennen vuotta 2035 ja sen jälkeen muutaman vuoden sisällä hiilinegatiivisuus. Tämä on seurausta EU:n itselleen asettamasta tavoitteesta pyrkiä ensimmäiseksi maanosaksi, joka saavuttaa hiilineutraaliuden. Pariisin ilmastosopimuksessa valtiot ovat sopineet pyrkivänsä siihen, että maapallon lämpötila ei saa nousta enempää kuin 2°C, mieluiten alle 1,5 °C vuoteen 2050 mennessä. Rakentaminen ja rakennukset aiheuttavat, tällä hetkellä, yhden kolmasosan Suomen kasvihuonepäästöistä ja jos mitään toimenpiteitä ei tehdä, tule tämä osuus kasvamaan. Suomessa syntyy vuodessa 20 miljoona tonnia rakennus- ja purkujätettä. Rakennussektoreilla on tarpeellista tehdä suuria muutoksia, jotta päästään lineaarista liiketoiminnasta kohti kiertotaloutta, niin että saavuuttamme Suomen päästötavoitteet ajoissa.
Suomessa puolet väestöstä asuu omakotilaossa- tai paritalossa. Näiden pientalojen päästövähennyksellä on merkittävä rooli pyrkiessämme kohti hiilineutraalia Suomea. Rakennukset vaikuttavat ympäristöön joka vaiheessa, rakentamisesta aina purkamiseen saakka, tämän vuoksi rakennukset pitäisi suunnitella koko niiden elinkaari huomioiden. Materiaaleja valittaessa on huomioitava pitkä elinaika tai rakennettava niin että niitä on helppo korjata tai vaihtaa. Materiaalivalinnoilla ja tehokkaalla tilankäytöllä on iso vaikutus hiilidioksidipäästöihin, joten tekemällä parempia valintoja voimme vaikuttaa
ilmaostokriisiin.
Tässä opinnäytetyössä suunnitellaan omakotitalo keskittyen käyttämään kestäviä rakennusmateriaaleja ja energiatehokkaita rakennusratkaisuja. Opinnäytetyön päämääränä on vertailla ja valita sopivia rakennusmateriaaleja ja rakennusratkaisuja kestävän kehityksen näkökulmasta, sekä ottaen niiden hiilijalanjälki huomioon.