Vainoamisen tunnusmerkistö ja oikeuskäytäntö

Abstract

Opinnäytetyön aiheena on rikoslain 25 luvun 7a § vainoaminen, joka säädettiin rangaistavaksi 1.1.2014 alkaen. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää vainoamisen rikostunnusmerkistöä ja sen ilmenemistä oikeuskäytännössä. Tutkimusmenetelmänä on käytetty lainopillista tutkimusmenetelmää. Keskeisimpinä lähteinä on käytetty lain esitöitä, korkeimman oikeuden ratkaisuja sekä oikeuskirjallisuutta ja oikeustieteellisiä julkaisuja.

Vainoamisen kriminalisoinnin taustalla on naisiin kohdistuvan väkivallan torjuminen. Valtaosa vainotuista Suomessa on naisia, kun taas valtaosa vainoajista on miehiä. Perinteisesti vainoaminen on lähisuhteen päättymiseen liittyvä tarkkailun ja seuraamisen ilmiö, mutta nykyään sosiaalinen media tarjoaa uuden alustan vainoamiskäyttäytymiselle. Vainoamista tapahtuu kuitenkin myös muissa ihmissuhteissa ja jopa entuudestaan tuntemattomien ihmisten välillä.

Oikeuskäytännössä vainoamisen yleisin tekotapa on yhteydenottaminen. Seuraamisen ja tarkkailun tekotapoihin liittyy yleensä jonkinlainen yhteydenottaminen. Toissijaisuuslauseke syrjäyttää vainoamisen yhtä ankarasti rangaistavan rikoksen edeltä, kun kyseessä on yhtenäinen teonkuvaus. Vainoamisen ohella voidaan tuomita myös muista rikoksista.