TalviSökö : Kirjallisuuskatsaus alusöljyvahingon rantatorjunnasta talviolosuhteissa
Halonen, Justiina (2014)
Halonen, Justiina
Kymenlaakson ammattikorkeakoulu
2014
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-306-062-3
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-306-062-3
Tiivistelmä
Talviolosuhteet tekevät suuren alusöljyvahingon torjuntatyöstä erittäin haastavaa. Jää, lumi ja pakkanen rajoittavat käyttökelpoisten torjuntamenetelmien määrää ja ne on huomioitava jokaisessa torjuntatyön vaiheessa öljyvuodon rajoittamisesta sen keräämiseen ja varastointiin.
Talvitorjuntaoperaation menestymisen avaintekijöitä ovat kyky paikallistaa vuotanut öljy ja seurata sen liikkeitä sekä kyky arvioida eri jää- ja sääolosuhteiden vaikutus torjuntataktiikkaan ja logistiikkaan.
Suomessa käytetään ensisijaisesti mekaanista keräystekniikkaa, ei kemikaaleja ilman tarkkaa harkintaa eikä upottamista missään olosuhteissa. Tämä periaate raamittaa myös talvitorjunnan suunnittelua. Valittu tie on ympäristöystävällisin joskin työläs. Mekaaninen keräys on aikaa, työvoimaa, erikoiskalustoa ja logistista suunnittelua vaativa menetelmä. Talvisen torjuntavalmiuden kehittämiseksi Suomenlahden rannikon pelastustoimialueet ovat käynnistäneet talvista rantatorjuntaa kartoittavan TalviSÖKÖ-hankkeen, johon myös tämä kirjallisuuskatsaus liittyy.
Talvitorjuntaan ei voida osoittaa vain yhtä toimintastrategiaa vaan yleensä vaaditaan useamman tekniikan samanaikaista käyttöä. Olosuhteet saattavat vaihdella saman operaation aikana pakkasesta lämpöasteisiin ja takaisin. Osassa vahinkoaluetta saatetaan toimia kiintojääolosuhteissa ja osassa miltei avovesiolosuhteissa. Talvitorjuntaa monimutkaistaa lisäksi se, että jäätä voi olla monentyyppistä ja -paksuista ja se, että öljy saattaa kulkeutua jään alle, kapseloitua jään sisään tai nousta jään päälle. Öljyn paikallistaminen jään tai lumipeitteen alta on vaikeaa. Lisäksi haastetta tuo kylmyyden aiheuttamat muutokset öljyssä itsessään. Kylmyys myös luonnollisesti vaikuttaa käytettäviin laitteisiin ja suojavarusteisiin. Käyttökelpoisimmat tekniikat perustuvat pääasiassa lämpösaatolla varustettuun harjakeräysteknologiaan, skimmereihin sekä pumppaukseen ja alipaineimuun.
Talviolot toimivat sekä torjunnan eduksi että haitaksi. Jää ja kylmyys hidastavat öljyn muuntumista ja jää saattaa toimia öljypuomina estäen öljyä leviämästä. Kiintojää myös suojaa rantaviivaa likaantumiselta. Näistä syistä torjuntaan näyttäisi talvioloissa olevan enemmän aikaa kuin muina vuodenaikoina. Talviolosuhteet voivat helpottaa myös liikkumista vahinkoalueella. Osa saarikohteista on paremmin saavutettavissa jääteitä pitkin ja riittävän kantava kiintojää voi toimia myös työskentelyalustana. Lisäksi rannan kantavuus kasvaa maan jäätyessä. Kasvillisuuden tallomista ja raskaiden koneiden käyttöä tulee normaalisti välttää, sillä se lisää öljyn sekoittumista syvemmälle maahan. Maan ollessa jäässä tämä ongelma vähenee. Lumi myös suojaa kasvillisuutta ja on hyvä imeytysaine.
Rannikon talvisen öljyntorjuntavalmiuden ja vahvistamiseksi tarvitaan keinoja todentaa torjuntatekniikoiden ja -menetelmien käyttökelpoisuutta Suomenlahden talviolosuhteissa. Realististen testausmahdollisuuksien lisäksi tulee panostaa koulutukseen ja harjoitteluun.
Talvitorjuntaoperaation menestymisen avaintekijöitä ovat kyky paikallistaa vuotanut öljy ja seurata sen liikkeitä sekä kyky arvioida eri jää- ja sääolosuhteiden vaikutus torjuntataktiikkaan ja logistiikkaan.
Suomessa käytetään ensisijaisesti mekaanista keräystekniikkaa, ei kemikaaleja ilman tarkkaa harkintaa eikä upottamista missään olosuhteissa. Tämä periaate raamittaa myös talvitorjunnan suunnittelua. Valittu tie on ympäristöystävällisin joskin työläs. Mekaaninen keräys on aikaa, työvoimaa, erikoiskalustoa ja logistista suunnittelua vaativa menetelmä. Talvisen torjuntavalmiuden kehittämiseksi Suomenlahden rannikon pelastustoimialueet ovat käynnistäneet talvista rantatorjuntaa kartoittavan TalviSÖKÖ-hankkeen, johon myös tämä kirjallisuuskatsaus liittyy.
Talvitorjuntaan ei voida osoittaa vain yhtä toimintastrategiaa vaan yleensä vaaditaan useamman tekniikan samanaikaista käyttöä. Olosuhteet saattavat vaihdella saman operaation aikana pakkasesta lämpöasteisiin ja takaisin. Osassa vahinkoaluetta saatetaan toimia kiintojääolosuhteissa ja osassa miltei avovesiolosuhteissa. Talvitorjuntaa monimutkaistaa lisäksi se, että jäätä voi olla monentyyppistä ja -paksuista ja se, että öljy saattaa kulkeutua jään alle, kapseloitua jään sisään tai nousta jään päälle. Öljyn paikallistaminen jään tai lumipeitteen alta on vaikeaa. Lisäksi haastetta tuo kylmyyden aiheuttamat muutokset öljyssä itsessään. Kylmyys myös luonnollisesti vaikuttaa käytettäviin laitteisiin ja suojavarusteisiin. Käyttökelpoisimmat tekniikat perustuvat pääasiassa lämpösaatolla varustettuun harjakeräysteknologiaan, skimmereihin sekä pumppaukseen ja alipaineimuun.
Talviolot toimivat sekä torjunnan eduksi että haitaksi. Jää ja kylmyys hidastavat öljyn muuntumista ja jää saattaa toimia öljypuomina estäen öljyä leviämästä. Kiintojää myös suojaa rantaviivaa likaantumiselta. Näistä syistä torjuntaan näyttäisi talvioloissa olevan enemmän aikaa kuin muina vuodenaikoina. Talviolosuhteet voivat helpottaa myös liikkumista vahinkoalueella. Osa saarikohteista on paremmin saavutettavissa jääteitä pitkin ja riittävän kantava kiintojää voi toimia myös työskentelyalustana. Lisäksi rannan kantavuus kasvaa maan jäätyessä. Kasvillisuuden tallomista ja raskaiden koneiden käyttöä tulee normaalisti välttää, sillä se lisää öljyn sekoittumista syvemmälle maahan. Maan ollessa jäässä tämä ongelma vähenee. Lumi myös suojaa kasvillisuutta ja on hyvä imeytysaine.
Rannikon talvisen öljyntorjuntavalmiuden ja vahvistamiseksi tarvitaan keinoja todentaa torjuntatekniikoiden ja -menetelmien käyttökelpoisuutta Suomenlahden talviolosuhteissa. Realististen testausmahdollisuuksien lisäksi tulee panostaa koulutukseen ja harjoitteluun.