"Me ollaan Virkkuja, ei me nukuta päiväunia": Virkkutoiminnan kehittäminen osaksi pedagogista varhaiskasvatuspäivää
Hallikas, Mari (2023)
Hallikas, Mari
2023
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023051811633

Tiivistelmä
Opinnäytetyö toteutettiin pirkanmaalaisen päiväkodin toimeksiantona virkkutoiminnan eli päiväunia nukkumattomien lasten toiminnan kehittämisenä. Tavoitteena oli saada virkkutoiminta osaksi tavoitteellista, suunnitelmallista ja pedagogista varhaiskasvatuspäivää, jossa tiloja hyödynnetään monipuolisesti ja kasvattajilla on selkeä, pedagoginen toimintarooli. Kehittäminen toteutettiin tapaustutkimuksena. Menetelminä käytettiin havainnointia alkutilanteen kartoittamiseen ja lomakehaastattelua henkilökunnan näkemysten selvittämiseen. Suunnittelu- ja toteutusvaiheessa hyödynnettiin palavereja.
Kehittämisen teoreettisen viitekehyksen muodostivat Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet eli Vasu 2022 ja varhaiskasvatustoiminnan pedagoginen viitekehys, jonka tavoitteena on oppiva, hyvinvoiva lapsi. Lisäksi huomioitiin osallisuuden pedagogiikka, kokopäiväpedagogiikan näkökulma sekä lapselle luonnolliset, hyvinvointia ja oppimista tukevat toimintatavat, leikki, liikunta ja luova, ilmaisullinen toiminta.
Virkkutoimintaan luotiin uusi toimintamalli ja selkeät rakenteet lukujärjestyksen sekä leikkitaulukorien avulla. Rakenteet vapauttivat kasvattajan läsnäoloon ja vuorovaikutukseen lapsen kanssa. Korien leikki- ja toimintakuvat aktivoivat kasvattajaa toteuttamaan monipuolista, Vasun mukaista toimintaa. Lisäksi tehtiin virkkutoiminnan kansio (liite 4, 57), josta löytyy toiminnan tavoitteet, kasvattajan rooli, virkkutoiminnan pedagoginen viitekehys sekä muuta toimintaa tukevaa materiaalia. Merkittävintä oli kasvattajan näkökulman ja sitoutumisen muutos kohti pedagogisempaa virkkuaikaa.
Kehittämistyön avulla tavoitteet saavutettiin ja virkkutoiminnasta tuli osa pedagogista varhaiskasvatuspäivää. Toimintamalli laajennetaan koko päiväkodin käyttöön ja koskemaan myös virkkujen lepohetkeä. Lapsen näkökulman huomioiminen ja pedagoginen dokumentointi arvioinnin ja kehittämisen tukena olisivat hyviä jatkokehittelyn aiheita.