Kuuron potilaan ohjaaminen kuvantamistutkimuksissa
Vesterinen, Venla (2023)
Vesterinen, Venla
2023
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202304246125

Tiivistelmä
Tässä opinnäytetyössä tutkittiin kuuron potilaan ohjausta ja kohtaamista kuvantamistutkimuksissa. Kuurojen kanssa kommunikointia eri menetelmin, sekä sen mahdollisia puutteita ja ongelmakohtia käytiin läpi. Myös itsessään kuuroutta, kuuloa ja eriasteisia kuulovammoja on määritelty.
Kuurot kokevat olevansa edelleen sosiaali- ja terveyspalveluiden toiminnan ulkopuolella. Potilaalla on oikeus käyttää omaa äidinkieltään. Tämä on kuitenkin usein mahdotonta, sillä vain pieni osa hoitohenkilökunnasta osaa esimerkiksi viittomakieltä.
Tällöin usein potilaan informointi jää puutteelliseksi, jonka myötä myös hoitovirheet ja esimerkiksi kuvantamisessa tapahtuvien tapaturmien todennäköisyys kasvaa. Opinnäytetyössä käydään läpi myös tulkin ohella muita kommunikaatiomenetelmiä kuuron potilaan kanssa toimimiseen. Näitä ovat esimerkiksi huuliltalukeminen, sekä kirjoitettu haluttu sanoma. Kuvantamistutkimusten ohjaamista, sen tärkeyttä kuvanlaadun ja potilasturvallisuuden kannalta tutkitaan.
Menetelmänä toimii kuvaileva kirjallisuuskatsaus, jonka päätavoitteena on koota aiemmin tutkittua tietoa yhteen. Opinnäytetyön lähdemateriaalina on hyödynnetty tutkimusartikkeleita, tietokantoja, sekä kirjallisuutta. Tarkoituksena on kuvata kuuron potilaan ohjaamista kuvantamistutkimuksissa. Näin ollen tavoitteena on lisätä tietoisuutta kuuron potilaan ohjauksesta kuvantamisessa ja sen eri modaliteeteissa. Opinnäytetyössä käytetyt aineistot näin ollen mukailevat tavoitteita ja tarkoitusta.