Poliisin ja helikopterin yhteistyö
Saarinen, Tommi; Ristimäki, Olli (2022)
Saarinen, Tommi
Ristimäki, Olli
2022
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2022092220385

Tiivistelmä
Poliisin ja helikopterin yhteistyö aiheena lähti tekijöiden aikaisemmista ammateista sekä kiinnostuksesta aihepiiriä kohtaan. Halu tuoda poliisi osaksi lentoturvallisuutta on tekijöiden päämäärä. Poliisille tulee ajoittain tehtäviä, jotka liittyvät helikopterin kanssa toimimiseen. Näillä tehtävillä poliisi voi esimerkiksi joutua ottamaan vastaan helikopterin, vaikka se lähtökohtaisesti kuuluu onnettomuuspaikoilla pelastuslaitoksen tehtäviin. Esimerkiksi Norjassa vuonna 2014 sattuneessa onnettomuudessa lääkärihelikopteri nousi onnettomuuspaikalta lähtiessään sähkölinjoihin. Sähkölinjat etukäteen huomannut poliisipartio yritti varoittaa helikopteria, mutta ei saanut siihen yhteyttä yhteiskanavalla.
Maassa olevalla ja helikopterin vastaanottavalla henkilöstöllä on suuri rooli helikopterin avustamisessa. Mitä vaaditaan laskupaikalta? Kuinka helikopteria lähestytään? Mitä tapahtuu moottorivian sattuessa tai miksi helikopterin lähtöpaikka on pidettävä vapaana siihen saakka, kunnes se häviää näkyvistä? Lisäksi pelastustehtävissä helikopterit joutuvat usein laskeutumaan taajamiin tai tieosuuksille, tällöin myös ulkopuolisten turvallisuus korostuu. Ymmärrys helikopterin kyvyistä ja vaatimuksista helpottaa yhteistyötä ja parantaa turvallisuutta.
Poliisi itse on ottanut siivun ilmatilasta lisäämällä miehittämättömien ilma-alusten määrää, ja kasvua tämän suhteen on myös odotettavissa. Uusi ilmailumääräys OPS M1- 35 tuli voimaan 2022, ja se asettaa viranomaisille aikaisempaa enemmän vaatimuksia miehittämättömien ilma-alustenk käyttämisessä.
Opinnäytetyön tuotoksena on kenttäohje, jossa on ohjeistettu helikopterin kanssa toimimista. Kenttäohjeesta hyötyvät yksittäiset poliisipartiot sekä johtotehtävissä olevat poliisit.