Miten innostaa lapsia lukemaan? : kirjaston rooli lukuinnostuksen herättämisessä
Salmia, Riikka-Liisa (2014)
Salmia, Riikka-Liisa
Turun ammattikorkeakoulu
2014
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2014052910916

Tiivistelmä
Lukeminen on tärkeä osa ihmistä. Ilman lukutaitoa olisi vaikea pärjätä nyky-yhteiskunnassa. Nykyaikana lapsille ja nuorille on tarjolla lukuisia harrastusmahdollisuuksia, jonka takia perinteisen lukuharrastuksen tukeminen olisi tärkeää. Opinnäytetyö tarkastelee ääneen lukemisen ja lukemisen tärkeyttä lapselle, sekä keinoja, joita kirjasto voi tarjota lukuinnostuksen herättämiselle ja vaalimiselle. Tutkimus toteutettiin havainnointitutkimuksena sekä teemahaastatteluna. Hangossa kirjastovirkailija Agneta Möller-Salmela järjestää elämystunteja tarhaikäisistä aina lukioikäisille asti. Hänen työnsä toimii esimerkkinä siinä, miten parhaimmillaan voidaan tukea lasta lukuharrastuksen pariin.
Tutkimus toteutettiin havainnoimalla eri-ikäisille lapsille pidettyjä elämystunteja kolmena eri kertana. Elämystunneille osallistuivat kaksi 3–4.luokkalaisista koostuvaa ryhmää sekä lastentarhaikäisistä koostuva ryhmä. Havainnoinnin tukena oli valmiiksi laaditut kysymykset, joihin tuntia tarkkailemalla lähdettiin etsimään vastauksia. Tutkimusten tarkoituksena on saada tietoa kirjaston käyttämistä resursseista lukemisen tukemiseen sekä löytää uusia keinoja ja näkökulmia, joilla lasten lukemista voidaan tukea.
Tulokset osoittivat, että lasten lukemista aktivoiva toiminta vaatii aikuiselta monien eri seikkojen huomioonottamista. Elämystunneissa monipuolisuus ja interaktiivisuus korostuvat. Erityisen tärkeäksi nousivat ohjaajan oma innostuneisuus aihetta kohtaan sekä koulun ja kirjaston välisen yhteystyön tärkeys.