JAMKin koulutusviennin riskienhallinnan kehittäminen: riskianalyysi strategisen päätöksenteon tukena
Pusa, Heikki (2022)
Pusa, Heikki
2022
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2022061417869

Tiivistelmä
Suomen koulutusvienti on kasvanut ripeästi viime vuosina ja sen odotetaan kasvavan miljardiluokkaan kuluvan vuosikymmenen aikana. Koulutusvientiä tehdään esimerkiksi Kiinaan, Keski-Aasiaan sekä useisiin Afrikan maihin. Koulutusviennin kasvaessa kasvavat myös siihen liittyvät riskit. Riskienhallinnalla ja sen kehittämisellä tulee olemaan suuri merkitys hallitun kasvun tukemisessa. Riskienhallinnan merkityksen on nostanut esiin myös Suomen opetus- ja kulttuuriministeriö toimintatapasuosituksissaan.
Opinnäytetyön tavoitteena oli kehittää JAMKin koulutusviennin riskienhallintaa ja riskianalyysiprosessia sellaiseksi, että se toimisi sekä koulutusviennin projektien toteuttamisen tukena että tukisi koulutusvientiin liittyviä strategisia päätöksiä. Opinnäytetyö toteutettiin laadullisena tutkimuksena ja tutkimusmenetelminä käytettiin teemahaastatteluja, dokumenttianalyysiä sekä havainnointia. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastatteluina sekä analysoimalla toteutetuista riskianalyyseistä syntyneet dokumentit ja niiden riskianalyysiprosessit.
Tutkimuksessa nousi esiin tarve kehittää JAMKin koulutusviennin aiempaa kokonaisvaltaisemmaksi sekä kehittää riskienhallinnan prosesseja ja työkaluja. Lisäksi havaittiin, että koulutusvientiin liittyvät riskit eroavat merkittävästi muista JAMKin päätoiminnoista kuten tutkintoon johtavasta koulutuksesta ja TKI-toiminnasta. Tutkimuksen tuotoksina syntyivät ehdotukset uudeksi JAMKin koulutusviennin riskienhallintaprosessiksi sekä riskienhallintakokonaisuudeksi. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että koulutusviennin hallittu kasvu edellyttää sitä, että riskienhallinta on dynaamista ja mukana arjen toiminnassa. Tutkimuksessa havaittiin myös, että koulutusvientiin osallistuvan henkilöstön ja koulutusyksiköiden riskitietoisuutta on hyvä kehittää osallistamalla henkilöstöä laajemmin riskianalyysiprosesseihin. Järjestelmällisellä riskienhallinnalla ja henkilöstön osallistamisella voidaan lisätä ymmärrystä siitä, minkälaisessa liiketoiminnassa ollaan mukana.