Esihenkilö etäjohtajana: esihenkilöiden kokemuksia etäjohtamisesta
Auvinen, Eevamari (2022)
Auvinen, Eevamari
2022
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202205097938

Tiivistelmä
Työelämässä on käynnissä digitalisaation ja tietotyön lisääntymisen murros, jota keväällä 2020 levinnyt globaali COVID-19-pandemia kiihdytti. Merkittävin muutos on ollut etätyön yleistyminen ja uusien työmenetelmien käyttöönotto. Työn tekemisen tapojen monipuolistuminen ja digityökalujen hyödyntäminen osana organisaatioiden toimintaympäristöä ovat vaikuttaneet myös organisaatioiden tapaan johtaa ja suunnitella toimintaansa.
Opinnäytetyön tarkoituksena oli tutkia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian sisäiset palvelut -tulosalueen esihenkilöiden kokemuksia etäjohtamisesta. Tutkimuksella pyrittiin selvittämään, mitä haasteita ja mitä hyötyjä etätyö on tuonut johtamiselle, millaista tukea esihenkilö on saanut omalta esihenkilöltä sekä miten aikaisempi johtajakokemus on vaikuttanut etätyön johtamiseen. Tutkimuksen tavoitteena oli hahmottaa johtamiskulttuurin tilaa pandemian muovaamassa uudenlaisessa työympäristössä. Tutkimustulosten odotettiin hyödyttävän tutkimuksen toimeksiantajaa ja tulosten parantavan toimeksiantajan digiajan toimintatapoja ja käytänteitä sekä vahvistavan ja antavan tukea esihenkilöille etäjohtamistaitoihin ja johtamisosaamiseen.
Tutkimus toteutettiin laadullisena eli kvalitatiivisena tutkimuksena, johon tutkimusaineisto kerättiin puolistrukturoidulla teemahaastatteluna. Haastattelut toteutettiin Teams-haastatteluina ja haastateltavana oli 12 sisäiset palvelut -tulosalueen esihenkilöä. Tulokset analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä.
Tutkimustulokset osoittivat, että esihenkilöillä liittyi etäjohtamiseen enemmän myönteisiä kuin negatiivisia kokemuksia ja että kriittiset kohteet etäjohtamisessa tunnistettiin. Etäjohtamisen suurimmiksi haasteiksi nousivat muutokset vuorovaikutuksessa sekä huoli työntekijöiden jaksamisesta ja riittävästä huomioimisesta. Etätyön hyötyinä nähtiin työn tekemisen joustavuus ja tehokkuus, tiedonkulun parantuminen sekä eri toimipisteissä työskentelevien tasa-arvoisempi asema. Esihenkilöt kokivat saaneensa tarvittaessa tukea omalta esihenkilöltä, mutta tarve pelisääntöjen selkeyttämiseen, yhteiseen keskusteluun ja oman jaksamisen tukemiseen oli olemassa. Esihenkilöt tiedostivat johtamiskokemuksensa ja -osaamisensa kasvaneen pandemian aiheuttamien toimintatapojen muutosten myötä ja johtamistaitojensa kehittyvän jatkuvasti sekä muuttuvan kohti osallistuvaa ja osallistavaa johtajuutta.