Siilinjärven kunnan ekotukitoiminta: suunnittelu ja aloitus
Miettinen, Emilia (2022)
Miettinen, Emilia
2022
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202205026667

Tiivistelmä
Siilinjärven kunta on sitoutunut toteuttamaan kunnan resurssiviisaus- ja ilmasto-ohjelmia sekä Savo-Pielisen alueen kuntien jätepoliittista ohjelmaa. Ekotukitoiminta on yksi keino saada toteutettua ohjelmien tavoitteita käytännössä, joten Siilinjärven kunta päätti aloittaa kunnan ekotukitoimintatyön keväällä 2022. Opinnäytetyöhön liittyi kaksi päätavoitetta: ensimmäisenä tavoitteena oli suunnitella kuinka ekotukitoiminta tullaan aloittamaan Siilinjärven kunnassa ja toisena tavoitteena oli lähteä toteuttamaan tehtyä suunnitelmaa.
Ekotukitoiminnan aloituksen suunnittelu pohjautui vahvasti Siilinjärven kunnalta ja eri internetlähteistä saatuihin materiaaleihin. Suunnittelu vaati myös kunnan organisaation rakenteeseen perehtymistä. Toteutusvaiheessa kuntaan etsittiin ekotukihenkilöitä muun muassa eri kanavien kautta jaetun tiedotteen avulla. Opinnäytetyön aikana ekotukitoimintaan lähti 15 ekotukihenkilöä, joille järjestettiin ekotukitoiminnan peruskoulutustilaisuus. Ekotukihenkilöiden työyksiköissä tehtiin ympäristökatselmuksia tilannekartoitusten ja toimintasuunnitelmien teon yhteydessä.
Toimintasuunnitelmissa asetettiin eniten tavoitteita kestävän kulutuksen, toimintakulttuurin sekä jätteiden lajittelun ja kierrätyksen kehittämiseen liittyen. Kaikki tavoitteet olivat melko konkreettisia ja näkyvä osa työpaikan arkea, joten ekotukitoiminta oli ekotukihenkilöille mielekkäin aloittaa näihin liittyvillä tavoitteilla. Ekologisempaan liikkumiseen sekä energian ja veden kulutukseen asetettiin vähemmän tavoitteita. Mukana oli paljon päiväkoteja ja kouluja, joissa liikkumista työpäivän aikana ei tapahdu, joten yleisesti tavoitteiden asettamista näihin ei koettu niin tärkeänä. Energian ja veden kulutuksen tavoitteisiin haluttiin ensin tietoja omasta kulutuksesta, jotta siihen olisi voitu asettaa tavoitteita.
Kunnan ekotukitoiminnan aloituksen avulla saatiin käytäntöön kuntaa koskevia jätepoliittisen-, resurssiviisaus- ja ilmasto-ohjelmien tavoitteita. Ekotukitoiminnasta tiedotettiin sekä kunnan sisäisessä että ulkoisessa viestinnässä, mikä jo itsessään kertoo ekotukitoiminnan vahvasta vaikuttavuudesta koko kunnan organisaatiossa. Kunnan ekotukitoimintaa voidaan jatkossa toteuttaa muun muassa jatkokouluttamalla ekotukihenkilöitä ja seuraamalla työpaikoilla asetettujen tavoitteiden etenemistä. Myöhemmin voidaan asettaa uusia tavoitteita ja ottaa mukaan myös uusia ekotukihenkilöitä. Municipality of Siilinjärvi has committed to carry out its resource wisdom and climate programs as well as Savo-Pielinen area’s municipalities’ waste policy program. Eco-support activity is one way to accomplish programs’ goals in practice. Therefore, Siilinjärvi decided to start its eco-support activity in spring 2022. In this thesis there were two main goals. The first goal was to plan how the eco-support activity is put into action in the municipality of Siilinjärvi. The second goal was to put the plan in action and start the
municipality´s eco-support activity.
Planning the eco-support activity was based on materials gained from the municipality of Siilinjärvi and different websites. The planning also required familiarization with the municipality’s organizational structure. During the implementation, eco-support persons were recruited through various channels. During the thesis process, the municipality’s eco-support activity got 15 eco-support persons. All eco-support persons took
part in the basic training in the eco-support activity. Environmental reviews were done in the eco-support persons’ work units at the same time when the work units’ analysis of the present situation and plans of action were made.
In different work units, most of the goals were connected to sustainable consumption, working culture and waste sorting and recycling. All goals were quite concrete and visible part of the workplace’s daily life. Thus, those goals were the best way for the eco-support persons to start from. There were fewer goals for ecological commuting and energy and water consumption. There were many day-care centers and schools where there is very little commuting during the workday so setting goals for commuting was not that
important for them. Many work units also wanted to know their own consumption level before setting goals for energy and water consumption.
With the start of the eco-support activity, it was possible to put the waste policy, resource
wisdom and climate programs’ targets into practice in the municipality of Siilinjärvi. Information on ecosupport activity was provided in both municipality’s internal and external communication which indicates that the municipality’s eco-support activity is remarkable in the entire municipality’s organization. The municipality’s eco-support activity can in future be implemented by advanced training for the eco-support persons and following the progress of set goals in different work units. Later it is possible to set new goals and train more eco-support persons in the action.
Ekotukitoiminnan aloituksen suunnittelu pohjautui vahvasti Siilinjärven kunnalta ja eri internetlähteistä saatuihin materiaaleihin. Suunnittelu vaati myös kunnan organisaation rakenteeseen perehtymistä. Toteutusvaiheessa kuntaan etsittiin ekotukihenkilöitä muun muassa eri kanavien kautta jaetun tiedotteen avulla. Opinnäytetyön aikana ekotukitoimintaan lähti 15 ekotukihenkilöä, joille järjestettiin ekotukitoiminnan peruskoulutustilaisuus. Ekotukihenkilöiden työyksiköissä tehtiin ympäristökatselmuksia tilannekartoitusten ja toimintasuunnitelmien teon yhteydessä.
Toimintasuunnitelmissa asetettiin eniten tavoitteita kestävän kulutuksen, toimintakulttuurin sekä jätteiden lajittelun ja kierrätyksen kehittämiseen liittyen. Kaikki tavoitteet olivat melko konkreettisia ja näkyvä osa työpaikan arkea, joten ekotukitoiminta oli ekotukihenkilöille mielekkäin aloittaa näihin liittyvillä tavoitteilla. Ekologisempaan liikkumiseen sekä energian ja veden kulutukseen asetettiin vähemmän tavoitteita. Mukana oli paljon päiväkoteja ja kouluja, joissa liikkumista työpäivän aikana ei tapahdu, joten yleisesti tavoitteiden asettamista näihin ei koettu niin tärkeänä. Energian ja veden kulutuksen tavoitteisiin haluttiin ensin tietoja omasta kulutuksesta, jotta siihen olisi voitu asettaa tavoitteita.
Kunnan ekotukitoiminnan aloituksen avulla saatiin käytäntöön kuntaa koskevia jätepoliittisen-, resurssiviisaus- ja ilmasto-ohjelmien tavoitteita. Ekotukitoiminnasta tiedotettiin sekä kunnan sisäisessä että ulkoisessa viestinnässä, mikä jo itsessään kertoo ekotukitoiminnan vahvasta vaikuttavuudesta koko kunnan organisaatiossa. Kunnan ekotukitoimintaa voidaan jatkossa toteuttaa muun muassa jatkokouluttamalla ekotukihenkilöitä ja seuraamalla työpaikoilla asetettujen tavoitteiden etenemistä. Myöhemmin voidaan asettaa uusia tavoitteita ja ottaa mukaan myös uusia ekotukihenkilöitä.