Motivoitu käden käyttö ja kaksikätinen harjoittelu: tutkimusten anti yläraajakuntoutuksesta CP-lapsilla
Pajari, Katri (2013)
Pajari, Katri
Saimaan ammattikorkeakoulu
2013
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2013061414190
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2013061414190
Tiivistelmä
Tässä opinnäytetyössä selvitettiin, miten motivoitu käden käyttö -menetelmää ja kaksikätistä harjoittelumenetelmää on toteutettu ja mitä tutkimustuloksia niillä on saatu. Tarkoituksena oli koota julkaistuja tutkimusartikkeleja menetelmien käy-töstä yläraajakuntoutuksessa lapsilla, joilla on hemiplegia. Hemiplegia eli toispuolihalvaus on tyypillisin lasten CP-vamman muoto ja sen seurauksena lapsen käden taidot eivät kehity normaalisti. Tarkasteluun valituissa menetelmissä on päämääränä se, että lapsi oppii paremmin hyödyntämään halvaantuneen yläraajan toimintoja ja käyttämään tehokkaammin käsiään yhdessä.
Tarkasteluun haettiin vuosina 2005–2013 julkaistuja tutkimusartikkeleja koskien yläraajainterventioita motivoitu käden käyttö -menetelmällä ja kaksikätisellä harjoittelulla. Interventioiden kohderyhminä olivat toispuoleisen aivohalvauksen saaneet 18 kuukauden–18 vuoden ikäiset lapset ja nuoret. Aineiston analysoinnissa tutkimusaineisto tiivistettiin suppeampaan ja helpommin käsiteltävään muotoon. Opinnäytetyön tulosten kokoamisessa hyödynnettiin mukailtua kanadalaista toimintaterapian prosessimallia.
Motivoitu käden käyttö -menetelmän ja kaksikätisen harjoittelun toteutuksissa korostuivat vuorovaikutus ja motivoiva ympäristö. Harjoittelu käsitti hieno- ja karkeamotorisia toimintoja, itsestä huolehtimista, leikkejä ja pelejä. Kuntoutusta toteutettiin sekä yksilöllisesti että ryhmissä. Ohjaajat avustivat, kannustivat ja tukivat lapsia yksilöllisesti sekä loivat sopivan haasteellisia harjoittelutilanteita. Harjoittelua toteutettiin lapsen luonnollisessa ympäristössä ja leiriympäristössä. Interventioiden intensiteetit vaihtelivat. Molemmilla menetelmillä saatiin hyviä tuloksia. Lapset kehittyivät sekä harjoitelluissa että harjoittelemattomissa käden toiminnoissa. Interventioiden vaikutuksissa ja saavutettujen tulosten säilymisessä ilmeni eroja menetelmien ja intensiteettien vaihdellessa.
Menetelmien toteutuksen suurin ero on se, toteutuuko harjoittelu yksi vai kaksikätisesti. Molemmilla menetelmillä pyritään muuttamaan vioittuneen yläraajan käyttämättömyys yläraajan käyttämiseksi aktiivisena apukätenä. Molemmissa menetelmissä korostuvat lapselle merkitykselliset toiminnat, vanhempien sitoutuminen ja harjoittelun suuri intensiteetti. Opinnäytetyön tulosten perusteella voisi mahdollisimman varhainen kuntoutus tai näiden kahden menetelmän yhdistäminen olla hyväksi. Selvittämättä on interventioihin osallistuneiden lasten mielipide siitä, mikä paransi ja mikä auttoi.
Tarkasteluun haettiin vuosina 2005–2013 julkaistuja tutkimusartikkeleja koskien yläraajainterventioita motivoitu käden käyttö -menetelmällä ja kaksikätisellä harjoittelulla. Interventioiden kohderyhminä olivat toispuoleisen aivohalvauksen saaneet 18 kuukauden–18 vuoden ikäiset lapset ja nuoret. Aineiston analysoinnissa tutkimusaineisto tiivistettiin suppeampaan ja helpommin käsiteltävään muotoon. Opinnäytetyön tulosten kokoamisessa hyödynnettiin mukailtua kanadalaista toimintaterapian prosessimallia.
Motivoitu käden käyttö -menetelmän ja kaksikätisen harjoittelun toteutuksissa korostuivat vuorovaikutus ja motivoiva ympäristö. Harjoittelu käsitti hieno- ja karkeamotorisia toimintoja, itsestä huolehtimista, leikkejä ja pelejä. Kuntoutusta toteutettiin sekä yksilöllisesti että ryhmissä. Ohjaajat avustivat, kannustivat ja tukivat lapsia yksilöllisesti sekä loivat sopivan haasteellisia harjoittelutilanteita. Harjoittelua toteutettiin lapsen luonnollisessa ympäristössä ja leiriympäristössä. Interventioiden intensiteetit vaihtelivat. Molemmilla menetelmillä saatiin hyviä tuloksia. Lapset kehittyivät sekä harjoitelluissa että harjoittelemattomissa käden toiminnoissa. Interventioiden vaikutuksissa ja saavutettujen tulosten säilymisessä ilmeni eroja menetelmien ja intensiteettien vaihdellessa.
Menetelmien toteutuksen suurin ero on se, toteutuuko harjoittelu yksi vai kaksikätisesti. Molemmilla menetelmillä pyritään muuttamaan vioittuneen yläraajan käyttämättömyys yläraajan käyttämiseksi aktiivisena apukätenä. Molemmissa menetelmissä korostuvat lapselle merkitykselliset toiminnat, vanhempien sitoutuminen ja harjoittelun suuri intensiteetti. Opinnäytetyön tulosten perusteella voisi mahdollisimman varhainen kuntoutus tai näiden kahden menetelmän yhdistäminen olla hyväksi. Selvittämättä on interventioihin osallistuneiden lasten mielipide siitä, mikä paransi ja mikä auttoi.