Perceived Nature - How Nature Is Presented On Film
Konsti, Laura (2013)
Konsti, Laura
Jyväskylän ammattikorkeakoulu
2013
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2013060713546

Tiivistelmä
Kuinka luonto esitetään filmillä? Monet perustavat tietämyksensä ja näkemyksensä luonnosta televisiosta katsomiinsa luontodokumentteihin, mutta minkälaisena nämä ohjelmat oikeastaan näyttävät luonnon? Samalla kun kaupungistuneet ihmiset erkanevat “oikeasta” luonnosta yhä enemmän, heidän käsityksensä perustuvat lähes yksinomaan näihin videomuodossa näytettyihin tuotantoihin.Kuten muissakin elokuvissa ja televisiotuotannoissa tänä päivänä, päätavoite myös luontodokumenteissa on loppujen lopuksi voittojen tuottaminen, eivätkä kaikki elokuvantekijät ole aina täysin vilpittömiä tuottaessaan materiaalia näihin ohjelmiin. Filmimateriaalin manipulointi ja lavastaminen ovat arkipäivää myös luontoa käsittelevissä sarjoissa, eivätkä katsojat voi olla asiasta mitenkään tietoisia. Muun muassa ylidramatisoidut kohtaukset antavat yleisölle vääristyneen kuvan luonnosta, jolla taas on omat seurauksensa esimerkiksi väestön suhtautumisessa villieläimiin.
Opinnäytetyö selventää luonto-ohjelmien historiaa sekä näissä esiintyneitä lavastuksia ja muita manipulaatioita, kertoo tavoista joilla yleisöä “huijataan” myös nykypäivänä, sekä vertailee kahta viime vuosina tuotettua sarjaa Britanniasta ja Yhdysvalloista. Vertailukohteina olivat BBC-tuotanto Planet Earth (2006) sekä National Geographic Channelin tuottama Untamed Americas (2012).
Vertaillut sarjat poikkesivat suuresti toisistaan tavassa, jolla luonto ja villieläimet tuotiin esille; Amerikkalainen esimerkki luotti nopeisiin toimintakohtauksiin ja keskittyi lähinnä yleisön viihdyttämiseen, syventymättä sen enempää “tylsiin” asioihin tai ympäristöön; kun taas brittiesimerkissä oli enemmän tutkittua tietoa eläimistä ja näiden elinympäristöstä, esitettynä tavalla joka ei juurikaan demonisoinut esimerkiksi petoeläimiä.