Masennuksen vaikutus diabeetikon hoitotasapainoon ja omahoitoon : kirjallisuuskatsaus

Abstract

Tämä opinnäytetyö on kirjallisuuskatsaus, jonka tarkoituksena on tieteellisten tutkimusartikkeleiden avulla tuoda ilmi, millaisia vaikutuksia masennuksella on diabeetikon omahoitoon ja hoitotasapainoon. Opinnäytetyö on osa hoitoväsymys - hanketta, jonka tarkoituksena on kehittää toimintamalli hoitoväsymyksen tunnistamiseen. Suomessa niin diabetes kuin masennuskin on luokiteltu kansansairauksiksi, masennuksen ja diabeteksen on todettu liittyvän usein tiiviisti yhteen. On pitkään arveltu, että ilmeisin selitys diabeteksen ja masennuksen väliselle yhteydelle on kroonisen sairauden kuormittavuus, joka voi altistaa masennukselle. Diabeteksen omahoidon vaativuus voi myös aiheuttaa masennusta. Masennusta esiintyy diabeetikoilla noin kaksinkertaisesti verrattuna ei-diabeetikoihin. Kirjallisuuskatsauksemme aineisto koostuu 18 englanninkielisestä tutkimusartikkelista, jotka kerättiin Cinahl-, Ovid Medline- ja Cochrane-tietokannoista. Aineisto analysoitiin soveltamalla sisällönanalyysiä. Suurimmassa osassa tutkimuksia ilmeni, että masennuksen ja huonon hoitotasapainon yhteys oli merkittävä. Kaikissa tutkimuksissa hoitotasapainoa oli mitattu pitkäaikaisella verensokeriarvolla, josta käytetään lyhennettä HbA1c. Masennuksen yhteys verensokeriarvoihin nähtiin myös kahdensuuntaisena: masennuksen voivan saada aikaan hyperglykemiaa ja hyperglykemian saavan aikaan masennusta. Muutamissa tutkimuksissa ilmeni, että masennuksen vaikutus hoitotasapainoon on merkityksetön. Masennuksen voimakkuus oli suhteessa pitkäaikaisen verensokeriarvon kohoamiseen ja jopa lievällä masennuksella oli vaikutusta hoitotasapainoon. Aloitekyvyn ja motivaation puute voi vaikuttaa ennen kaikkea niihin tekijöihin, jotka ovat tärkeitä hoitotasapainon saavuttamisessa. Masennuksen vaikutus omahoitoon näkyi merkittävästi siten, että sillä oli yhteyttä epäterveelliseen ruokavalioon ja vähäiseen liikuntaan. Sitoutumattomuus lääkehoitoon tuli selkeästi ilmi niin lievästi kuin vakavasti masentuneiden diabeetikoiden joukossa. Tieto masennuksen haitallisesta vaikutuksesta omahoitoon sekä hoitotasapainoon voi auttaa hoitotyöntekijöitä paremmin tunnistamaan masennuksen diabeetikolla. Varhainen puuttuminen ja puheeksi ottaminen olisivat merkityksellisen tärkeitä, sillä oletettavasti pitkään jatkunut masennus heikentyneen omahoidon ja huonon hoitotasapainon vaikutuksesta voi altistaa diabeetikkoa myös lisäsairauksille.

This final project was a literature review, whose aim was to show what effect depression has on the self-care and glycemic control of diabetes. Moreover, the aim was that the study results would be useful in guiding the diabetic patients towards self-care, following up their glycemic control as well as recognising and observing depression. In Finland, both diabetes and depression are classified as a national illness, so, thus, depression and diabetes are considered to be closely connected. For a long time, it has been thought that the most obvious explanation of the connection between depression and diabetes is the strain of chronic illness, which may predispose to depression. The requirement for self-care of the diabetic may also cause depression. Depression appears in diabetics with twice the frequency that it does in non-diabetics. The material for our literature review consisted of 18 English language research articles collected from the Cinahl, Ovid Medline and Cochrane databases. The material was analysed by using the methods of content analysis. It became evident that there was a significant connection between depression and poor glycemic control. In all of the studies, glycemic control was measured by the long-term blood sugar value, which is abbreviated as HbA1c. The connection between depression and blood sugar values was two-way depression might cause hyperglycemia and hyperglycemia might cause depression. In a number of studies, it was found that the effect of depression on glycemic control was insignificant. The intensity of the depression was in relation to the rise in long-time blood suger value and that even mild depression had an effect on glycemic control. A lack of initiative and motivation might affect those factors which are important for achieving glycemic control. The effect of depression on self-care was seen as significant since there was a connection between an unhealthy choice of food and limited exercise. The lack of connection to drug therapy became clearly obvious among those diabetics who were both mildly as well as seriously depressed. Information about the negative effect of depression on self-care as well as glycemic may help health care professionals to better recognise depression in diabetics. Early intervention and broaching the issue may be of significant importance since the effects of long-term depression, weakened self-care and poor glycemic control, the diabetic may predispose prey to other illnesses as well.