Kestävä kehitys osana valmismatkaa Kyproksen Limassolissa
Kekäläinen, Outi-Meri; Hannonen, Hanna-Maria (2009)
Kekäläinen, Outi-Meri
Hannonen, Hanna-Maria
Kajaanin ammattikorkeakoulu
2009
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-200912147801

Tiivistelmä
Tämän opinnäytetyön päätavoitteena oli saada selville, millä tavoin yksittäinen matkailija voi toimia kestävän kehityksen huomioivalla tavalla valmismatkansa aikana varaustilanteesta kotiinpaluuseen saakka. Tutkimus ottaa huomioon kestävän kehityksen ekologiselta, eettiseltä sekä taloudelliselta kannalta katsottuna. Tutkimusongel-maan haettiin vastauksia Kyproksen Limassolista, joka on kasvattanut suosiotaan matkailijoiden keskuudessa niin ranta- kuin myös kaupunkilomakohteena. Aineisto tähän tutkimusongelmaan kerättiin havainnoinnin avulla, jonka apuna hyödynnettiin videokameraa sekä omia päiväkirjamerkintöjä.
Työn toisena tavoitteena oli selvittää, kuinka Limassolin lomakohteessa sijaitsevat Aurinkomatkojen hotellit huomioivat liiketoiminnassaan kestävään kehitykseen kuuluvat toimintaperiaatteet. Matkatoimisto Aurinkomatkat on ottanut kestävän kehityksen periaatteet osaksi omaa liiketoimintaansa suunnittelemalla ohjelman kestävän kehityksen huomioimiseksi. Ohjelma pitää sisällään pisaraluokituksen, jonka mukaan Aurinkomatkojen käyttämät hotellit luokitellaan kestävän kehityksen kriteerien mukaisesti.
Opinnäytetyön teoriaosuudessa käsitellään matkailun kehittymistä entisistä ajoista nykyaikaan, mikä ottaa huomioon eri aikakausien mukanaan tuomat matkailulliset vaikutteet sekä esimerkiksi massaturismin kehittymisen. Teoriaosuuden merkittävin osa-alue käsittelee kestävää kehitystä matkailulliselta näkökannalta katsottuna. Neljännessä pääkappaleessa perehdytään matkatoimisto Aurinkomatkojen toimintaan, jonka jälkeen viimeisessä osa-alueessa käsitellään Kyprosta matkakohteena sekä Limassolin matkailullista tarjontaa.
Kohteessa päätavoitetta selvitettiin hyödyntäen havainnointia, jonka myötä syntyi kestävän kehityksen mukaisia toimenpiteitä kuvaava DVD. Tämän DVD:n avulla valmismatkalle lähtijöille voidaan tarjota hyödyllisiä ja käy-tännönläheisiä vinkkejä kestävän kehityksen mukaisesta toiminnasta. Useimpia näistä vinkeistä voidaan hyödyntää myös matkan ulkopuolella jokapäiväisessä elämässä.
Limassolin Aurinkomatkojen hotelleilta kerätyn tutkimusaineiston mukaan jokainen tutkimuskohteena olleista hotelleista toteutti omasta mielestään suhteellisen hyvin kestävän kehityksen mukaista liiketoimintaa. Haastattelulomakkeilla kerättyä tietoa voidaan kuitenkin kyseenalaistaa vetoamalla Aurinkomatkojen kehittämään hotellien pisaraluokitukseen sekä henkilökohtaisiin kokemuksiin.