Sairaankuljetuksen ja pelastuslaitoksen työntekijöiden kokemuksia psykologisesta jälkipuinnista
Asuinmaa, Outi; Pottala, Marjo (2009)
Asuinmaa, Outi
Pottala, Marjo
Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu
2009
Creative Commons Attribution-NonCommercial-ShareAlike 1.0 Suomi
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-200912067168
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-200912067168
Tiivistelmä
Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää sairaankuljetuksen ja pelastuslaitoksen työntekijöiden kokemuksia psykologisesta jälkipuinnista ja merkityksestä työssä jaksamiseen ja hyvinvointiin. Tarkoituksena oli myös selvittää millaisia jälkireaktioita työntekijöillä on ollut traumaattisien tapahtuman jälkeen sekä miten työyksikössä psykologista jälkipuintia tulisi kehittää. Työn tavoitteena on madaltaa kynnystä psykologisen jälkipuinti-istunnon järjestämiselle aina, kun työyhteisössä nousee tarve sille.
Tutkimus on kvalitatiivinen. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastattelun avulla kahdeksalta työntekijältä, jotka koostuivat sairaankuljetuksen ja pelastuslaitoksen työntekijöistä. Aineisto analysoitiin induktiivisella sisällön analyysilla.
Kaikki haastateltavat kokivat psykologisen jälkipuinnintarpeellisena erityisen raskaan työtehtävän jälkeen. Kukaan haastateltavista ei kokenut psykologisesta jälkipuinnista olevan haittaa, kunhan istunto järjestettiin tarpeeksi varhaisessa vaiheessa, viimeistään kahden vuorokauden sisällä. Haastateltavat kokivat, että psykologisesta jälkipuinnista on ollut apua heidän työssä jaksamiseen ja henkiseen hyvinvointiin. Jälkireaktioina työntekijöillä on ollut traumaattisen tapahtuman jälkeen esimerkiksi unettomuus, sydämen rytmihäiriöt ja yksinolo.
Haastateltavat henkilöt eivät tuoneet esille mitään mahdollista kehitettävää, mutta useimmat kokivat, paras aika psykologiselle jälkipuinnille on 24 tunnin kuluttua traumaattisen tapahtuman jälkeen. Haastateltavista viisi haluaa, että jälkipuinti- istuntoon tulee ulkopuolinen vetäjä, jolla on siihen tarvittava koulutus. Kolme haastateltavista ei halua ulkopuolista vetäjää, vaan haluavat, että traumaattinen tapahtuma käydään läpi oman työyhteisön kesken.
Johtopäätöksenä voidaan todeta, että psykologisesta jälkipuinnista on hyötyä sairaankuljetuksen- ja pelastuslaitoksen työntekijöiden työssä jaksamiseen ja he kokevat jälkipuinnin tarpeellisena.
Tutkimus on kvalitatiivinen. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastattelun avulla kahdeksalta työntekijältä, jotka koostuivat sairaankuljetuksen ja pelastuslaitoksen työntekijöistä. Aineisto analysoitiin induktiivisella sisällön analyysilla.
Kaikki haastateltavat kokivat psykologisen jälkipuinnintarpeellisena erityisen raskaan työtehtävän jälkeen. Kukaan haastateltavista ei kokenut psykologisesta jälkipuinnista olevan haittaa, kunhan istunto järjestettiin tarpeeksi varhaisessa vaiheessa, viimeistään kahden vuorokauden sisällä. Haastateltavat kokivat, että psykologisesta jälkipuinnista on ollut apua heidän työssä jaksamiseen ja henkiseen hyvinvointiin. Jälkireaktioina työntekijöillä on ollut traumaattisen tapahtuman jälkeen esimerkiksi unettomuus, sydämen rytmihäiriöt ja yksinolo.
Haastateltavat henkilöt eivät tuoneet esille mitään mahdollista kehitettävää, mutta useimmat kokivat, paras aika psykologiselle jälkipuinnille on 24 tunnin kuluttua traumaattisen tapahtuman jälkeen. Haastateltavista viisi haluaa, että jälkipuinti- istuntoon tulee ulkopuolinen vetäjä, jolla on siihen tarvittava koulutus. Kolme haastateltavista ei halua ulkopuolista vetäjää, vaan haluavat, että traumaattinen tapahtuma käydään läpi oman työyhteisön kesken.
Johtopäätöksenä voidaan todeta, että psykologisesta jälkipuinnista on hyötyä sairaankuljetuksen- ja pelastuslaitoksen työntekijöiden työssä jaksamiseen ja he kokevat jälkipuinnin tarpeellisena.