Pihattonavetoiden rakentamiskustannukset
Inkeroinen, Heikki (2013)
Inkeroinen, Heikki
Oulun seudun ammattikorkeakoulu
2013
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201304174536

Tiivistelmä
Tässä opinnäytetyössä vertaillaan erilaisten pihattonavetoiden rakentamiskustannuksia
sekä selvitetään kustannuserojen syitä. Lisäksi tarkastellaan erilaisten rakennuttamistapojen vaikutusta rakentamiskustannuksiin sekä kustannusarvion ja todellisten kustannusten suhdetta.
Tutkimukseen osallistui 10 tilaa, joilla oli tehty navettainvestointi vuosien 2009 – 2012 välillä. Tilat valittiin eri puolilta Suomea ja valtaosa rakennetuista navetoista oli kooltaan 60 -90 lehmäpaikkaa.
Aineistonhankinta toteutettiin tiloilla tehdyin haastatteluin. Saatu aineisto eriteltiin siten, että saatiin tilojen kustannukset keskenään vertailukelpoisiksi. Vertailua
varten laskettiin hankkeista lehmäpaikkahinnat sekä neliöhinnat.
Tutkimus pohjautuu aiempaan tutkimukseen sekä Maa- ja metsätalousministeriön kokoamiin tutkimuksiin. Lisäksi tietoperustassa käsitellään erilaisia rakenteellisia
ratkaisuja sekä niiden käytännöllisyyttä. Lisäksi esitellään erilaisia tapoja toteuttaa rakennusinvestointi.
Valtaosassa tutkimukseen osallistuneista tiloista kustannusarviot eivät olleet pitäviä. Keskimääräinen kustannusarvion ylitys oli noin 12 %. Kokonaisurakointina
toteutetuissa hankkeissa kustannusarviot pitivät huomattavasti paremmin.
Lehmäpaikkahinnat vaihtelivat välillä 8 800 – 18 000 €, keskiarvon ollessa 12 000 €/lehmäpaikka. Neliöhinnat olivat välillä 550 - 940 €, keskiarvon ollessa 670 €/m2. Eroihin vaikuttivat lypsyjärjestelmän valinta, ruokintajärjestelmä sekä kustannusarviossa pysyminen.