The Legend of Zelda -peli Unity3D-ympäristössä
Manninen, Erja (2013)
Manninen, Erja
Oulun seudun ammattikorkeakoulu
2013
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201304154395

Tiivistelmä
Tämän työn aiheeksi valittiin The Legend of Zelda -pelisarjan ensimmäisen pelin tekeminen uuteen versioon, mahdollisimman tarkasti alkuperäistä pelin logiikkaa jäljitellen. Työ rajattiin pelin ensimmäisen luolaston toteuttamiseen. Tämän lisäksi pelissä on aloitus- ja lopetusruudut.
Tämän pelin tekemisellä ei tavoiteltu minkäänlaista taloudellista hyötyä, vaan tavoitteena oli oppia pelinkehitysprosessin eri osa-alueista mahdollisimman monipuolisesti. Kun työn rungoksi valittiin jo olemassa oleva peli, suunnittelutyön osuus jäi pienemmäksi, ja erilaisten työkalujen käytön opettelu ja pelin varsinainen toteutus olivat päätarkoituksena.
Peli toteutettiin käyttämällä Unity3D-pelinkehitystyökalua. 3D-mallit ja animaatiot tehtiin Blender-mallinnusohjelmalla. Pelin 2D-grafiikka toteutettiin Gimp-kuvankäsittelyohjelmalla.
Kaikki määritetyt tavoitteet täyttyivät ja peli onnistui yli odostusten, vaikka rima oli melko korkealla. Hahmojen animaatioissa, kamerassa, vihollisten tekoälyssä ja monissa muissa asioissa on silti vielä parannettavaa. Koska tässä työssä tehty peli on vain alkuperäisen pelin ensimmäinen luolasto, pelin toteutusta voidaan jatkaa vielä pitkälle. Osa pelin koodiarkkitehtuurin ratkaisuista onkin tehty tämä mahdollisuus huomioon ottaen.