Työnjohdon ja ulkomaalaisen työvoiman yhteisen toimintatavan löytäminen
Auvinen, Matti (2013)
Auvinen, Matti
Oulun seudun ammattikorkeakoulu
2013
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201301311885

Tiivistelmä
Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää taustoja ja asioita, joita työnjohdon on otettava huomioon työskennellessään monikulttuurisella työmaalla. Samalla esitettiin parannusehdotuksia, joilla voitaisiin pyrkiä parempaan työnjohdon ja ulkomaalaisen työvoiman keskinäiseen kanssakäymiseen. Selvitys keskittyi ulkomaalaisen työvoiman osalta Viron ja Venäjän kautta tuleviin työntekijöihin, koska suurin osa Suomessa rakennustyömailla työskentelevistä on näistä maista kotoisin.
Opinnäytetyö toteutettiin tutustumalla kirjallisuuteen ja verkkojulkaisuihin, jotka käsittelivät esimiestaitoja ja monikulttuuristen työryhmien toimintatapoja. Samalla haastateltiin taustatietona työmaan työnjohtoa ja suomalaisia sekä virolaisia rakennusammattimiehiä.
Suomalaiselle työmarkkinoille on tarvetta uudelle työvoimalle entisen siirryttyä eläkkeelle. Tulevaisuudessa ulkomailta tulevien työntekijöiden määrä kasvaa ja työnjohdon haasteena tuleekin olemaan se, miten työmailla sopeudutaan ja opitaan uudesta tilanteesta. Oppiakseen elämään monikulttuurisessa maassa on oltava avoimin mielin ja tiedostettava kulttuurit, joita ilmenee. Työssä saatiin osoitettua, mitä työnjohdon on otettava huomioon, ja parannusehdotuksien kautta voidaan lähteä kehittämään ajatuksia pidemmälle.