Itsetuntoa ilmaisulla : Sosiaalis-emotionaalista erityistukea tarvitsevan lapsen itsetunnon tukeminen ilmaisullisia menetelmiä käyttäen
Kuokkanen, Jenna (2012)
Kuokkanen, Jenna
Tampereen ammattikorkeakoulu
2012
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2012120317976
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2012120317976
Tiivistelmä
Opinnäyteyö käsittelee sosiaalis-emotionaalista erityistukea tarvitsevan lapsen itsetunnon tukemista ilmaisullisten menetelmien avulla. Tutkimuksen tarkoituksena oli teorian sekä toiminnallisten tuokioiden kautta selvittää, kuinka ilmaisullisia menetelmiä voidaan käyttää sosiaalis-emotionaalista erityistukea tarvitsevan lapsen itsetunnon tukena. Lisäksi tutkittiin mitä vaatimuksia sosiaalis-emotionaaliset erityisvaikeudet tuovat toiminnan ohjaamiseen. Tarkoituksena oli myös toiminnan myötä kehittää sekä arvioida ohjaajuutta siten, että myös ohjaus olisi lasten itsetuntoa tukevaa sekä erityistarpeet huomioivaa.
Tutkimuksen teoriaosassa käsitellään sosiaalis-emotionaalista kehitystä sekä siinä ilmeneviä häiriöitä, lapsen itsetuntoa sekä sosiaalis-emotionaalisten erityisvaikeuksien merkitystä itsetunnolle. Lisäksi käsitellään ohjaajuutta, ilmaisullisia menetelmiä ohjaajan työvälineenä sekä sitä, mitkä asiat ohjauksessa tekevät siitä itsetuntoa tukevaa sekä sosiaalis-emotionaaliset erityistarpeet huomioivaa. Tutkimus oli luonteeltaan laadullinen ja tutkimusaineisto koostui toiminnassa mukana olleen työntekijän antamasta palautteesta sekä päiväkirjasta, johon kirjattiin toiminnan suunnittelua, kuvattiin ja pohdittiin toimintaa sekä kirjoitettiin toiminnan aikana tehtyjä havaintoja. Aineistonkeruumenetelmänä oli havainnointi sekä palautteen saaminen työntekijältä.
Sosiaalis-emotionaalista erityistukea tarvitsevan lapsen itsetunto on koetuksella vuorovaikutuksessa, sosiaalisissa suhteissa sekä toiminnassa koettujen pettymysten sekä epäonnistumisten takia. Opinnäytetyön myötä havaittiin, kuinka ilmaisulliset menetelmät toimivat hyvänä työvälineenä lapsen itsetunnon vahvistamiseksi, tarjoten lapsille onnistumisen ja pätevyyden kokemuksia, itseilmaisun harjoittelua, sosiaalista kanssakäymistä ja yhteisöllisyyttä, kosketuspintaa omiin sekä toisten tunteisiin sekä lapsilähtöisen tavan kokeilla, tutkia ja löytää asioita itsestä. Tulosten pohjalta on havaittavissa, että myös ohjaajalla on merkitystä itsetunnon tukijana. Ohjaaja voi toiminnan hyvällä suunnittelulla ja struktuurilla sekä lapsen kohtaamisella, kuuntelemisella ja arvostamisella vahvistaa lapsen hyväksytyksi, kohdatuksi ja arvostetuksi tulemisen kokemuksia sekä turvallisuuden tunnetta. Turvallisuuden tunne ja positiiviset kokemukset vuorovaikutuksessa ja toiminnassa ovat erityisesti sosiaalis-emotionaalisista erityisvaikeuksista kärsivän lapsen itsetunnolle tärkeitä rakennuspalikoita. Samat rakennuspalikat ovat tärkeitä myös sosiaalis-emotionaalista erityistukea tarvitsevan ohjauksessa.
Tutkimuksen teoriaosassa käsitellään sosiaalis-emotionaalista kehitystä sekä siinä ilmeneviä häiriöitä, lapsen itsetuntoa sekä sosiaalis-emotionaalisten erityisvaikeuksien merkitystä itsetunnolle. Lisäksi käsitellään ohjaajuutta, ilmaisullisia menetelmiä ohjaajan työvälineenä sekä sitä, mitkä asiat ohjauksessa tekevät siitä itsetuntoa tukevaa sekä sosiaalis-emotionaaliset erityistarpeet huomioivaa. Tutkimus oli luonteeltaan laadullinen ja tutkimusaineisto koostui toiminnassa mukana olleen työntekijän antamasta palautteesta sekä päiväkirjasta, johon kirjattiin toiminnan suunnittelua, kuvattiin ja pohdittiin toimintaa sekä kirjoitettiin toiminnan aikana tehtyjä havaintoja. Aineistonkeruumenetelmänä oli havainnointi sekä palautteen saaminen työntekijältä.
Sosiaalis-emotionaalista erityistukea tarvitsevan lapsen itsetunto on koetuksella vuorovaikutuksessa, sosiaalisissa suhteissa sekä toiminnassa koettujen pettymysten sekä epäonnistumisten takia. Opinnäytetyön myötä havaittiin, kuinka ilmaisulliset menetelmät toimivat hyvänä työvälineenä lapsen itsetunnon vahvistamiseksi, tarjoten lapsille onnistumisen ja pätevyyden kokemuksia, itseilmaisun harjoittelua, sosiaalista kanssakäymistä ja yhteisöllisyyttä, kosketuspintaa omiin sekä toisten tunteisiin sekä lapsilähtöisen tavan kokeilla, tutkia ja löytää asioita itsestä. Tulosten pohjalta on havaittavissa, että myös ohjaajalla on merkitystä itsetunnon tukijana. Ohjaaja voi toiminnan hyvällä suunnittelulla ja struktuurilla sekä lapsen kohtaamisella, kuuntelemisella ja arvostamisella vahvistaa lapsen hyväksytyksi, kohdatuksi ja arvostetuksi tulemisen kokemuksia sekä turvallisuuden tunnetta. Turvallisuuden tunne ja positiiviset kokemukset vuorovaikutuksessa ja toiminnassa ovat erityisesti sosiaalis-emotionaalisista erityisvaikeuksista kärsivän lapsen itsetunnolle tärkeitä rakennuspalikoita. Samat rakennuspalikat ovat tärkeitä myös sosiaalis-emotionaalista erityistukea tarvitsevan ohjauksessa.