Kasvolihasten liikeaivokuorialueiden kartoitus nTMS-menetelmällä
Loikkanen, Enni; Aaltonen, Hanna (2012)
Loikkanen, Enni
Aaltonen, Hanna
Savonia-ammattikorkeakoulu
2012
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2012120418159

Tiivistelmä
Navigoidulla transkraniaalisella magneettistimulaatiolla tarkoitetaan neurofysiologista tutkimusta, jossa kartoitetaan aivojen toiminnallisia alueita sekä arvioidaan liikeratojen toimintaa patologisten tilojen yhteydessä. Menetelmä on noninvasiivinen ja perustuu sähkömagneettiseen induktioon, jossa liikeaivokuorelle indusoidaan kuparikelan avulla sähkökenttä, joka aiheuttaa hermosolujen depolarisaation. Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli analysoida tutkimusryhmän keräämä aineisto. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, soveltuuko nTMS kliinisesti kasvolihasten edustusalueiden kartoitukseen. Lisäksi haluttiin tietää, mitkä kasvojen lihaksista tuottavat parhaiten tulkittavat vasteet eli motoriset herätepotentiaalit, mikäli kartoituksen todetaan soveltuvan käytettäväksi preoperatiivisesti aivoihin kohdistuvissa leikkauksissa.
Kuopion Yliopistollisen sairaalan kliinisen neurofysiologian yksikössä toteutettava tutkimus oli ainutlaatuinen, sillä kasvolihasten edustusalueita ei ollut aikaisemmin kartoitettu näin systemaattisesti. Tutkimukseen liittyvät mittaukset, josta analysoitava aineisto tähän opinnäytetyöhön saatiin, tehtiin kliinisen neurofysiologian yksikössä vuonna 2010 vapaaehtoisille koehenkilöille. Tehtävänämme oli analysoida saatu aineisto eli vasteet, jotta tutkimus saataisiin päätökseen ja tulokset julkaistaviksi. Analysoinnissamme arvioitiin, mitkä mittauksessa saaduista lihasvasteista olivat synaptisen aktivaation tuotosta.
Tutkimustulosten perusteella kasvolihasten edustusalueet liikeaivokuorella voidaan luotettavasti määrittää nTMS-menetelmällä. Vasteita tuli parhaiten esiin mentalis-lihaksesta kaikilta tutkittavilta. Tuloksista tuli tarpeeksi kattavasti tietoa tutkimuksen tavoitteisiin nähden. Saadut tulokset on tarkoitus jakaa muille toimijoille ja tuloksia tullaan hyödyntämään kirurgisessa käytössä, kuten aivokasvainten ja epilepsiafokusten leikkaamisessa.
Tämän tutkimuksen johdosta nTMS menetelmän luotettavuus kasvolihasalueiden kartoituksessa parantui. Siten leikkauskomplikaatioita voidaan tulevaisuudessa välttää entistä paremmin suorittamalla nTMS kartoitus tarvittaessa liikeaivokuoren kasvolihasten alueella.