Asiantuntijana kehittyminen teknisissä tukipalvelutehtävissä
Petäjäniemi, Miika (2021)
Petäjäniemi, Miika
2021
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2021112521607

Tiivistelmä
Tässä päiväkirjamuotoisessa opinnäytetyössä seurattiin teknisen asiantuntijan työtä yhdeksän viikon ajan. Seurantajakso sijoittui ajalle 2.8.2021–31.9.2021. Toimeksiantajana toimi suuri kansainvälinen teleoperaattoriyritys. Opinnäytetyön tavoitteena oli työssä käytettävien ammattitaitojen kehittäminen, joka tapahtui tutkimalla ja tarkastelemalla jatkuvasti työntekoa, siihen liittyviä aiheita sekä työntekotapoja.
Ammattitaitojen kehityksen tarkastelun välineenä toimivat päiväkirjaraportit, jotka sisältävät tarkan kuvauksen päivän aikana tehdyistä työtehtävistä. Viikkoa yhteen vetävässä analyysissä kuvailtiin ja reflektoitiin menneen viikon merkittävimpiä työtehtäviä ja -tapahtumia.
Tuloslukuina toimivat seurantaviikot käsittelivät laaja-alaisesti eri työtehtäviä painottuen teknisen osaamisen ja vuorovaikutustaitojen kehittymiseen. Päiväkirjaosuuden jälkeen pohdittiin onnistumista opinnäytetyön tavoitteissa sekä opinnäytetyön roolia ja sen vaikutusta työssä kehittymiseen. Työtehtävien tarkastelu ja reflektointi päiväkirjamuotoisesti oli hyödyllinen tapa oppia ja sisäistää uutta tietoa. Lopputulos oli positiivinen ja työn tavoitteissa onnistuttiin. Opinnäytetyön suurin onnistuminen oli asiantuntijataitojen nopea ja huomattava kehitys työn vaatimalle tasolle.