”Voin vaikuttaa asioihin ja saan samalla itse tietoa ja oppia”: Osallisuuden ytimessä yhteiskehittelyn avulla asukaskehittäjien kanssa
Enström, Kati; Ylikärppä, Maija (2021)
Enström, Kati
Ylikärppä, Maija
2021
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2021111320191

Tiivistelmä
Yhdenvertainen osallistuminen ja mahdollisuus vaikuttaa kuuluvat kaiken ikäisille. Opinnäytetyön työelämäkumppanilla Keski-Uudenmaan sosiaali- ja terveyspalveluilla (jatkossa Keusote) on osallisuusohjelma, jonka tavoitteena on tarjota asukkailleen mahdollisuus saada oma ääni kuuluviin. Yhtenä kanavana on asukaskehittäjätoiminta. Asukaskehittäjäksi voivat liittyä täysi-ikäiset kuntayhtymän asukkaat. Toiminnan markkinointi oli tapahtunut lähes kokonaan sähköisissä viestimissä eikä ollut tavoittanut riittävässä määrin ikääntyneitä asukkaita. Opinnäytetyön tavoitteena oli kehittää mainoslehtinen, jonka sisältö herättäisi ikääntyneiden mielenkiinnon ja aktivoisi mukaan toimintaan. Lisäksi tavoitteena oli kerätä tietoa paikoista, jossa mainoslehtistä kannattaisi jakaa, jotta se ta voittaisi ikääntyneet kuntalaiset mahdollisimman laajasti.
Tämä opinnäytetyö toteutettiin monimuotoisena, ja se sisältää tuotos- ja raporttiosiot. Raporttiosuudessa kuvattiin kirjallinen teoriaosuus, yhteiskehittelyn eri vaiheet sekä tulokset, joiden lisäksi arvioitiin yhteiskehittelyn hyödyntämismahdollisuuksia kehittämisnäkökulmasta. Opinnäytetyön tuotos oli yhteiskehittelyllä suunnitellun mainoslehtisen sisältö. Teoreettisessa viitekehyksessä tarkastellaan sosiaalista osallisuutta, dialogista vuorovaikutusta sekä vuorovaikutusta virtuaaliympäristössä.
Koronaviruksesta johtuen etäyhteyksin toteutettu kaksivaiheinen yhteiskehittely osoitti, että ikääntyneet ovat vaikuttamisesta kiinnostuneita ja heidän ajatuksiaan ja mielipiteitään voisi hyödyntää laajemminkin esimerkiksi palveluiden järjestämisessä. Osallisuuden kokemus ryhmässä lisäsi hyvinvointia ja he kokivat hyödylliseksi, että yhteiskehittelyn pajatoiminta toteutettiin etänä. Osallistujat innostuivat uusista etätyökaluista ja ottivat rohkeasti haltuunsa pajoissa käytetyt sovellukset. Kokemuksemme mukaan reaaliaikaista ryhmänä tehtävää etätyöskentelyä voisi hyödyntää enemmänkin asukaskehittäjätoiminnassa.
Yhteiskehittelyllä tuotettiin mainoslehtinen, joka jää Keusoten käyttöön. Sitä voidaan tarvittaessa kuvaa ja sitaatteja vaihtamalla käyttää helposti myös muille kohderyhmille suunnatussa asukaskehittäjätoimintamainonnassa. Yhteiskehittelypajojen aikana nousi esiin, että olemassa olevat asukaskehittäjät voisivat hyödyntää omia verkostojaan uusien asukaskehittäjien löytämisessä. Yhteiskehittelyyn osallistuneet asukaskehittäjät olivat myös valmiita jalkautumaan tapahtumissa ja antamaan kasvot toiminnalle. Ikääntyneiden osallisuutta on yleisesti ottaen tutkittu varsin vähän, ja kokemuksemme mukaan yhteisössä vaikuttamista ja osallisuuden tunnetta voisi tutkia laajemmin asukaskehittäjätoiminnan kautta.