Benchmarking-tutkimus KV-yrityksen myynnin kehittämiseksi Suomessa
Korhonen, Olga (2021)
Korhonen, Olga
2021
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2021110219172

Tiivistelmä
Tämä opinnäytetyö keskittyy suomalaisen ergonomia-alan yrityksen, Ergorest Oy:n myynnin tilanteeseen ja
sen kehittämiseen Suomessa. Ergorest Oy on kansainvälisesti toimiva B2B-yritys, jonka liiketoiminta on
toistaiseksi keskittynyt Suomen ulkopuolelle. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten ja erityisesti
millä osa-alueilla kansainvälisesti toimiva Ergorest Oy voi parantaa liiketoimintaansa Suomessa.
Opinnäytetyön välillisenä tavoitteena on toimia pohjana perusteelliselle kehittämissuunnitelmalle.
Tutkimus on toteutettu benchmarking -menetelmää, eli vertailuarviointia hyödyntäen. Tutkimus on
laadullinen, eli kvalitatiivinen tutkimus. Tutkimuksessa on vertailtu kolmen ergonomia-alan yrityksen
toimintaa ja kerätty menetelmän avulla tietoa toimeksiantajalle liiketoiminnan kehityskohteista.
Toimeksiantajaa on ensin vertailtu erikseen kumpaankin kilpailevaan yritykseen ja lopuksi on laadittu
kooste, jossa kaikkia yrityksiä on tarkasteltu rinnakkain. Tietoa tutkimusta varten on kerätty
havainnointimenetelmällä mm. työsuhteen aikana toimeksiantajan toimintaa tarkkaillen, sekä
tietokirjallisuutta ja muita luotettavia lähteitä hyödyntäen. Benchmarkingissa tarkasteltaviksi seikoiksi on
valittu tärkeitä ja ajankohtaisia teemoja, kuten sosiaalinen media, ympäristön huomioiminen, asiakkaat ja
yrityksen taloudellinen tilanne.
Tutkimustuloksissa korostuu erityisesti sosiaalisen median merkitys osana yritystoimintaa. Opinnäytetyön
toimeksiantajaa ajatellen tärkeänä johtopäätöksenä tutkimuksen perusteella voidaan nähdä syy
verkkokaupan lisäämiselle myynnin parantamista ajatellen. Tämän opinnäytetyön tutkimustulosten
perusteella voi tulla siihen päätelmään, ettei toimeksiantaja ole hyödyntänyt sosiaalista mediaa tarpeeksi
liiketoiminnassaan.
Opinnäytetyössä esitettyjen perusteluiden pohjalta tälle opinnäytetyölle loogisena jatkona voisi toimia
virallinen kehittämissuunnitelma myynnin parantamiseksi Suomessa. Opinnäytetyön lopussa onkin annettu
tutkimustulosten perusteella muodostettuja kehitysehdotuksia toimeksiantajalle jatkotoimenpiteitä ja -
suunnitelmia ajatellen. Kehitysehdotuksissa on huomioitu erityisesti sosiaalinen media ja sen käytön
lisääminen osana toimeksiantajan myynnin kehittämistä.