”Että se ois jotenkin automaatio, rakennettu jonnekin jo valmiiks”: Lastensuojelun perhetyön ja päihdepalvelujen yhteistyön haasteet ja mahdollisuudet
Oksa, Elena (2019)
Oksa, Elena
2019
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2021092217979
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2021092217979
Tiivistelmä
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli kartoittaa lastensuojelun perhetyön ohjaajien ja päihdepalvelujen työntekijöiden kokemuksia yhteistyöstä päihdevanhempien tukemiseksi. Tavoitteena oli kartoituksen avulla lisätä ymmärrystä yhteistyön haasteista ja mahdollisuuksista sekä hahmotella, miten näiden kahden ammattikunnan yhteistyötä voisi kehittää. Tutkimuskysymyksinä oli, millaiset asiat Tuomarilan perhetukikeskuksen ohjaajien ja Mtp-klinikan työntekijöiden kokemuksen mukaan helpottavat yhteistyötä, millaiset asiat vaikeuttavat yhteistyötä ja miten yhteistyötä voisi kehittää.
Kartoitus tehtiin Tuomarilan perhetukikeskuksen toimeksiannosta haastattelemalla kolmea perhetukikeskuksen ohjaajaa ja kolmea Espoon kaupungin Mielenterveys- ja päihdeklinikan eli Mtp-klinikan työntekijää. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina, minkä jälkeen ne litteroitiin ja aineistosta etsittiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla työn kysymyksenasetteluun vastaavia teemoja. Tärkeä viitekehys työssä olivat Kaarina Isoherrasen (2012) näkemykset moniammatillisen yhteistyön edellytyksistä ja kehittämismahdollisuuksista. Lisäksi aineistoa tarkasteltiin muun tarkoitukseen sopivan tutkimustiedon valossa.
Työn tulosten mukaan Tuomarilan perhetukikeskuksen ja Mtp-klinikan työntekijöiden yhteistyötä hankaloittavat tiedonkulun haasteet, Mtp-klinikan heikko aikaresurssi, asiakkaiden vastustus ja erillisyyden kokemus. Yhteistyötä helpottavat suora kontakti ja yhteiset tapaamiset, avoimuus, yhteisyys ja Tuomarilan ohjaajien hyvä aikaresurssi. Kehittämisehdotuksena esitettiin Isoherrasen kuvailemien moniammatillisten tiimien perustamista, sillä vaikka Tuomarilan ja Mtp-klinikan työntekijöillä onkin tahto yhteistyöhön, sitä tukevat yhteisesti luodut rakenteet ja prosessit puuttuvat. Näin yhteistyön rakentaminen jää muutaman aktiivisen työntekijän varaan, eikä yhteistyöstä tule vakiintunutta toimintamallia. Moniammatillisissa tiimeissä voitaisiin sopia yhdessä tiedon jakamisen ja prosessoinnin käytännöistä. Tiimeissä roolit olisivat joustavia, jolloin Mtp-klinikan aikapulaa voisi helpottaa se, että Tuomarilan ohjaajat ottaisivat enemmän vastuuta myös päihdetyöstä yhteisesti sovituin pelisäännöin ja menetelmin. Työn tulosten perusteella moniammatillisuus voisi helpottaa myös asiakkaiden vastustusta, sillä lastensuojelun ja päihdepalvelujen yhteistyön on tutkimuksissa (Törmä 2011 & Pasanen 2016) todettu vähentävän asiakkaiden lastensuojelua kohtaan tuntemaa epäluuloa.
Kehittämistyössä ei tarvitse lähteä liikkeelle tyhjästä, sillä työtä moniammatillisuuden eteen on jo tehty esimerkiksi muutaman vuoden takaisessa Kehrä II -hankkeessa (Marila 2013). Kyseisessä hankkeessa kehitettyjä lastensuojelun ja päihdepalvelujen moniammatilliseen yhteistyöhön tähtääviä malleja voisi kehittää edelleen koskemaan myös lastensuojelun perhetyötä ja Mtp-klinikkaa. Koska lastensuojelun sosiaalityöntekijöillä on merkittävä rooli asiakasperheitä tukevien yhteistyöverkostojen luomisessa, jatkotutkimusaiheena olisi hedelmällistä kartoittaa, millaisena eri palvelujen välinen yhteistyö näyttäytyy lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden näkökulmasta ja millaisena he näkevät roolinsa näissä verkostoissa.
Kartoitus tehtiin Tuomarilan perhetukikeskuksen toimeksiannosta haastattelemalla kolmea perhetukikeskuksen ohjaajaa ja kolmea Espoon kaupungin Mielenterveys- ja päihdeklinikan eli Mtp-klinikan työntekijää. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina, minkä jälkeen ne litteroitiin ja aineistosta etsittiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla työn kysymyksenasetteluun vastaavia teemoja. Tärkeä viitekehys työssä olivat Kaarina Isoherrasen (2012) näkemykset moniammatillisen yhteistyön edellytyksistä ja kehittämismahdollisuuksista. Lisäksi aineistoa tarkasteltiin muun tarkoitukseen sopivan tutkimustiedon valossa.
Työn tulosten mukaan Tuomarilan perhetukikeskuksen ja Mtp-klinikan työntekijöiden yhteistyötä hankaloittavat tiedonkulun haasteet, Mtp-klinikan heikko aikaresurssi, asiakkaiden vastustus ja erillisyyden kokemus. Yhteistyötä helpottavat suora kontakti ja yhteiset tapaamiset, avoimuus, yhteisyys ja Tuomarilan ohjaajien hyvä aikaresurssi. Kehittämisehdotuksena esitettiin Isoherrasen kuvailemien moniammatillisten tiimien perustamista, sillä vaikka Tuomarilan ja Mtp-klinikan työntekijöillä onkin tahto yhteistyöhön, sitä tukevat yhteisesti luodut rakenteet ja prosessit puuttuvat. Näin yhteistyön rakentaminen jää muutaman aktiivisen työntekijän varaan, eikä yhteistyöstä tule vakiintunutta toimintamallia. Moniammatillisissa tiimeissä voitaisiin sopia yhdessä tiedon jakamisen ja prosessoinnin käytännöistä. Tiimeissä roolit olisivat joustavia, jolloin Mtp-klinikan aikapulaa voisi helpottaa se, että Tuomarilan ohjaajat ottaisivat enemmän vastuuta myös päihdetyöstä yhteisesti sovituin pelisäännöin ja menetelmin. Työn tulosten perusteella moniammatillisuus voisi helpottaa myös asiakkaiden vastustusta, sillä lastensuojelun ja päihdepalvelujen yhteistyön on tutkimuksissa (Törmä 2011 & Pasanen 2016) todettu vähentävän asiakkaiden lastensuojelua kohtaan tuntemaa epäluuloa.
Kehittämistyössä ei tarvitse lähteä liikkeelle tyhjästä, sillä työtä moniammatillisuuden eteen on jo tehty esimerkiksi muutaman vuoden takaisessa Kehrä II -hankkeessa (Marila 2013). Kyseisessä hankkeessa kehitettyjä lastensuojelun ja päihdepalvelujen moniammatilliseen yhteistyöhön tähtääviä malleja voisi kehittää edelleen koskemaan myös lastensuojelun perhetyötä ja Mtp-klinikkaa. Koska lastensuojelun sosiaalityöntekijöillä on merkittävä rooli asiakasperheitä tukevien yhteistyöverkostojen luomisessa, jatkotutkimusaiheena olisi hedelmällistä kartoittaa, millaisena eri palvelujen välinen yhteistyö näyttäytyy lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden näkökulmasta ja millaisena he näkevät roolinsa näissä verkostoissa.