Kulttuurijuntu : Ehdotus Alavuden kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelmaksi
Tuomola, Fanniina (2021)
Lataukset:
Tuomola, Fanniina
2021
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2021082517135

Tiivistelmä
Opinnäytetyön tavoite oli tuottaa Alavuden kaupungille kulttuurikasvatussuunnitelma. Työssä tutkittiin koulujen ja kaupungin olemassa olevia kulttuurikasvatuksellisia rakenteita ja niiden mahdollisuuksia kulttuurikasvatussuunnitelmassa, sekä kulttuurikasvatuksellisia osa-alueita, joita ei perusopetuksessa vielä ole otettu huomioon. Kulttuurikasvatussuunnitelma on perusopetuksen, kunnan kulttuuri-, nuoriso- ja kirjastopalveluiden sekä kulttuurilaitosten ja yhdistysten yhteistyötä ohjaava suunnitelma.
Työn tilaaja oli Alavuden kaupungin sivistyspalvelut. Kirjoittaja työskenteli Alavuden kulttuuripalveluiden tapahtumatuottajana vuodesta 2019 vuoden 2021 syksyyn. Työnkuvaan kuuluivat muun muassa kulttuuriohjaajan työt kaupungin kouluilla osana kulttuuripalveluiden kulttuurikasvatustoiminnan kokeilua. Kokeilu koettiin tärkeäksi ja arvokkaaksi työksi sekä kulttuuripalveluissa että kouluyksiköissä. Kirjoittajan näkökulma tiedonhaun ohella perustui näihin käytännön kokemuksiin ja hiljaiseen tietoon kulttuurikasvatusta antavana ohjaajana Alavuden kaupungin organisaatiossa.
Työssä kartoitettiin jo olemassa olevia suomalaisia kulttuurikasvatussuunnitelmia, ja pääpaino pidettiin asukasluvultaan ja kulttuurilaitosten määrältään Alavuteen verrattavissa olevissa kaupungeissa ja kunnissa. Työssä tarkasteltiin viittä kulttuurikasvatusuunnitelmaa ja –polkua benchmarking-menetelmällä. Selvityksen kohteena olivat Eura, Eurajoki, Iisalmi, Lapinlahti sekä Nivala.
Kulttuurikasvatussuunnitelma valmistui toukokuussa 2021 ja se esiteltiin ja luovutettiin sivistystoimenjohtajalle, koulujen johtajille sekä sivistyslautakunnalle. Kehittämistyön lopputulosta kiiteltiin ja se otettiin käyttöön syksyllä 2021 sivistystoimen johtajan johdolla.
Alavuden kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelma – Kulttuurijuntu – antaa uuden näkökulman ja esimerkin kulttuurikasvatustoiminnan toteuttamiselle kunnissa ja pyrkii vahvistamaan lastenkulttuurin asemaa alueellisesti ja valtakunnallisesti. The aim of this thesis was to produce a cultural education plan for the city of Alavus. The work examined the existing cultural education structures of schools and the city and their possibilities in the cultural education plan, as well as the cultural education aspects that have not yet been taken into account in primary school education. The cultural education plan guides the co-operation between education, the municipality’s cultural services and cultural institutions and associations.
The client of the work was the education services of Alavus. The author worked as an event producer for cultural services from 2019 to the fall 2021. The job description included, among other things, the work of a cultural director in the city’s schools as part of an experiment in cultural education activities for cultural services. The experiment was perceived as important and valuable work in both cultural services and school units. In addition to information retrieval, the author's perspective is carried out on these practical experiences and tacit knowledge as a cultural education instructor in the organization of the City of Alavus.
The work mapped existing Finnish cultural education plans, and the main focus was on cities and municipalities comparable to Alavus in terms of population and number of cultural institutions. The work examined five cultural education plans and paths. The method used in the mapping was benchmarking, ie peer review. The subjects of the benchmarking were Eura, Eurajoki, Iisalmi, Lapinlahti and Nivala.
The cultural education plan was completed in May 2021 and was presented and handed over to the Executive Director of Education, school leaders and the Board of Education. The outcome of the development work was praised and will be commissioned in the fall of 2021 under the leadership of the Director of Education.
Cultural education plan of Alavus – Kulttuurijuntu – provides a new perspective and example for the implementation of cultural education activities in municipalities and seeks to strengthen the position of children’s culture regionally and nationally.
Työn tilaaja oli Alavuden kaupungin sivistyspalvelut. Kirjoittaja työskenteli Alavuden kulttuuripalveluiden tapahtumatuottajana vuodesta 2019 vuoden 2021 syksyyn. Työnkuvaan kuuluivat muun muassa kulttuuriohjaajan työt kaupungin kouluilla osana kulttuuripalveluiden kulttuurikasvatustoiminnan kokeilua. Kokeilu koettiin tärkeäksi ja arvokkaaksi työksi sekä kulttuuripalveluissa että kouluyksiköissä. Kirjoittajan näkökulma tiedonhaun ohella perustui näihin käytännön kokemuksiin ja hiljaiseen tietoon kulttuurikasvatusta antavana ohjaajana Alavuden kaupungin organisaatiossa.
Työssä kartoitettiin jo olemassa olevia suomalaisia kulttuurikasvatussuunnitelmia, ja pääpaino pidettiin asukasluvultaan ja kulttuurilaitosten määrältään Alavuteen verrattavissa olevissa kaupungeissa ja kunnissa. Työssä tarkasteltiin viittä kulttuurikasvatusuunnitelmaa ja –polkua benchmarking-menetelmällä. Selvityksen kohteena olivat Eura, Eurajoki, Iisalmi, Lapinlahti sekä Nivala.
Kulttuurikasvatussuunnitelma valmistui toukokuussa 2021 ja se esiteltiin ja luovutettiin sivistystoimenjohtajalle, koulujen johtajille sekä sivistyslautakunnalle. Kehittämistyön lopputulosta kiiteltiin ja se otettiin käyttöön syksyllä 2021 sivistystoimen johtajan johdolla.
Alavuden kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelma – Kulttuurijuntu – antaa uuden näkökulman ja esimerkin kulttuurikasvatustoiminnan toteuttamiselle kunnissa ja pyrkii vahvistamaan lastenkulttuurin asemaa alueellisesti ja valtakunnallisesti.