Palokuntanuorisotoiminnan merkityksellisyys
Kontunen, Raija (2009)
Kontunen, Raija
Kymenlaakson ammattikorkeakoulu
2009
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-200911256123
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-200911256123
Tiivistelmä
Tässä opinnäytetyössä selvitetään palokuntanuorisotoiminnan merkityksellisyyttä nuorten näkökulmasta. Opinnäytetyössä on myös haluttu saada nuorten näkökulman rinnalle vertailuksi palokunnan näkökulma nuorisotoiminnan merkityksestä. Lisäksi pohditaan palokuntanuorisotoiminnan yhteiskunnallisia merkityksiä. Tutkimus toteutettiin puolistrukturoituna teemahaastatteluna, jossa haastateltiin sekä nuoria että aikuisia. Haastateltavat valittiin tietyin perustein, joista yksi oli osallistuminen palokunnan nuorisotoimintaan ohjaajana tai harrastavana nuorena, jolla on useamman vuoden osallisuus. Haastateltavina oli kolme nuorta ja kaksi aikuista, joista toinen oli palokunnan johtotehtävissä ja toinen nuoriso-osaston ohjaaja. Molempien ryhmien haastattelurungot olivat erilaisia. Haastattelut toteutettiin tammikuussa 2009.
Nuorille palokunnan nuorisotoiminta antoi mahdollisuuden kehittää itseään sekä edetä palokunnan sisäisessä hierarkiassa. Nuorisotoiminta tarjosi nuorelle kokemuksia, yhteisöllisyyttä ja elämyksellisyyttä. Harrastus tuki nuoren itsetuntoa sekä kehittymistä aktiiviseksi toimijaksi yhteiskuntaan.
Palokunnan nuorisotoiminta nähtiin ennaltaehkäisevänä työnä, jossa nuoret vievät oppimansa taidot mukanaan ja välittävät tietoa muille ihmisille. Nuorisotoiminta tukee palokunnan jatkuvuutta ja antaa palokunnalle positiivista näkyvyyttä. Nuorisotoiminnassa kannattaakin huomioida nuorten ajatukset ja tarpeet suunniteltaessa harrastustoimintaa ja harrastekertoja.