Oikeushallinnon virkamiesten maalittaminen

Abstract

Tässä tutkimuksellisessa opinnäytetyössä käsiteltiin oikeushallinnon virkamiesten maalittamista rikosoikeudellisena ilmiönä. Maalittaminen voidaan määritellä valitun kohteen joukkoistetuksi häirinnäksi, jota tyypillisesti toteutetaan verkon kautta. Maalittamisteot voivat ilmetä uhkauksina, vainoamisena, kunnian tai yksityisyyden loukkaamisena. Työssä hyödynnettiin lainopillista metodia ja sen empiirisen osan muodosti työharjoittelun yhteydessä toteutettu kysely oikeusministeriön neljälle asiantuntijalle. Tavoitteena oli pohtia, millaista uhkaa maalittaminen aiheuttaa oikeusvaltion toiminnalle. Työssä vastattiin seuraaviin tutkimusongelmiin: miten maalittaminen ilmentää sananvapauden rajoja, millainen virkamiesten kritiikki on lainmukaista, tulisiko maalittaminen kriminalisoida, sekä mitä muita keinoja sen torjumisessa voisi hyödyntää.

Maalittamisella pyritään vaikuttamaan haitallisesti oikeusvaltion toimintaan vaikeuttamalla oikeusprosessin toimivuutta ja heikentämään kansalaisten viranomaisluottamusta. Esittämällä virkamiehistä perättömiä ja halventavia tai heidän yksityisyyteensä kuuluvia tietoja pyritään vaientamisvaikutukseen, jonka seurauksena halukkuus toimia oikeushallinnon ammateissa saattaa vähentyä tai virkamiehet eivät mielellään esiinny julkisuudessa puhuen kiistanalaisista aiheista.

Maalittaminen voidaan erottaa virkamiesten toimien ja päätösten oikeutetusta kritiikistä toiminnan laajuuden ja objektiivisesti havaittavissa olevan tarkoituksen perusteella: solvaamista ja uhkailua ei voida pitää hyväksyttävinä. Tosin sananvapaus perusoikeutena suojaa asiattomiakin ilmaisuja hyvin laajasti. Maalittamisen erilliskriminalisointia ei voida pitää tarkoituksenmukaisena, sillä rikoslainsäädännön tulee olla korostetun täsmällistä ja tarkkarajaista ja nykyisiä rikosnimikkeitä kyetään suhteellisen hyvin hyödyntämään maalittamistapauksiin. Maalittaminen on tärkeää ymmärtää myös työsuojelullisena ongelmana, johon tulee kehittää toimintatapoja organisaatiotasolla.

This study investigated the targeting of judicial civil servants as a phenomenon of criminal law. Targeting can be defined as group-organised harassment that is typically executed through the Internet. Acts of targeting can be realised as threats, persecution and violations of honour or privacy. This thesis utilised the juridical method and its empirical part consisted of a query addressed to four professionals of Ministry of Justice. The aim of this work was to reflect on the question, what kind of a threat targeting poses to the constitutional state. The research questions were formulated as follows: how does targeting instantiate the limits of freedom of speech, what kind of critique towards the civil servants is lawful, should targeting be criminalised and what other means there could be to tackle it.

Targeting is a way of influencing adversely on the workings of the constitutional state by hindering the legal process and undermining the public trust in officials. The intention in disseminating unfounded, derogatory or private information on officials is silencing. This can lead to decreasing appeal of the judicial professions and the civil servants’ avoidance of public appearance.

Targeting can be differentiated from the admissible critique of officials through the extent and objective purpose of the activity: defamation and threatening cannot be acceptable. However, freedom of speech covers even inappropriate expressions to a great extent. The criminalisation of targeting cannot be regarded expedient because criminal law must be exact, and the current offences adapt to cases of targeting relatively well. It is important to perceive targeting as an issue of occupational safety and health, that must be addressed at an organisational level.