Pienhankkeen viimeistelyohjelma
Kehusmaa, Toni (2021)
Kehusmaa, Toni
2021
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202103183530

Tiivistelmä
Opinnäytetyössä tutkittiin NCC Suomi Oy:n korjausrakentamisen yksikössä käytössä olevan laadunhallintaan perustuvan, pienhanke kohteissa käytettävän viimeistelyohjelman parantamista käyttöön sopivammaksi.
Pienhanke yleisesti käsittää, että rakennettava kohde ei ole kovin suuri, rakennusaika on 1-6 kuukautta sekä työmaahenkilökuntaan kuuluu 1-2 toimihenkilöä.
Tutkimus suoritettiin kartoittamalla nykyinen käyttöaste sekä käyttäjien käyttökokemukset. Kartoitus suoritettiin korjausrakentamisen yksikön toimihenkilöille suunnatulla kyselyllä. Näiden vastausten pohjalta tehtiin korjauksia viimeistelyohjelmaa
Tutkimuksesta selvisi, että ohjelma ei ollut entuudestaan vastanneille tuttu, sitä pidettiin vaikeana lukea ja ymmärtää. Kyselyn pohjalta viimeistelyohjelman ulkoasua ja ohjeistusta muokattiin selkeämmäksi.
Paranneltu viimeistelyohjelma otettiin käyttöön pilottityömaalle, jossa parannuksia pystyttiin kokeilemaan käytännössä, sekä puutteet tulivat työnteossa esille.
Pilottihankkeen tulokset osoittivat, että viimeistelyohjelma toimii vaadittavalla tasolla ja helpottaa työnjohtajaa seuraamaan aikataulua. Korjaustoimenpiteitä ilmeni dokumentin ulkoasussa tulostettaessa dokumentti A4 muodossa.
Pilottihankkeen tuloksien pohjalta tehtiin korjauksia viimeistelyohjelmaan. Viimeistelyohjelma annettiin NCC:n korjausrakentamisen yksikölle käyttöön.