Muhoksen kunnan palveluiden laatu kuntalaisten silmin
Kyllönen, Maiju; Tampio, Mira (2012)
Kyllönen, Maiju
Tampio, Mira
Oulun seudun ammattikorkeakoulu
2012
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2012110314872

Tiivistelmä
Opinnäytetyön aiheena oli selvittää Muhoksen kuntalaisten tyytyväisyyttä kunnan tarjoamiin peruspalveluihin sekä sitä, miten kunta nähdään asiakaspalvelijana. Tutkimus rajattiin koskemaan opetus- ja varhaiskasvatuspalveluita sekä terveyspalveluita. Toimeksiantajana toimi Muhoksen kunta. Tutkimuksen tavoitteena oli saada kattavasti vastauksia, joissa selviää Muhoksen kuntalaisten mielipide kunnan palveluihin. Tavoitteena oli myös, että Muhoksen kunta pystyy hyödyntämään tutkimustuloksia oman toimintansa suunnittelussa. Lisäksi tavoitteena oli tehdä hyvä ja kattava opinnäytetyö.
Tietoperustassa käsiteltiin palvelun käsitettä, palveluprosessia, palvelun laatua ja laadun mittareita sekä koettua palvelun laatua. Lisäksi viitekehyksessä käsiteltiin kunnan palvelujärjestelmää ja kunnallisia peruspalveluita keskittyen opetus- ja varhaiskasvatuspalveluihin sekä terveyspalveluihin. Tutkimusmenetelmänä käytettiin kvantitatiivista tutkimusta, ja kyselyt suoritettiin kahden eri kyselylomakkeen avulla. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat Muhoksen kunnan peruskoulu- ja päiväkoti-ikäisten lasten vanhemmat, jotka käyttivät Wilma – ohjelmaa, sekä ajalla 2.7.2012–3.9.2012 Muhoksen kunnan terveyskeskuksessa vierailleet asiakkaat.
Tutkimustuloksista selvisi, että suurin osa vastaajista oli tyytyväisiä Muhoksen kunnan opetus- ja varhaiskasvatuspalveluihin sekä terveyspalveluihin. Kummankin kyselyn tuloksista kuitenkin ilmeni, että osa vastaajista ei pitänyt henkilöstömäärää riittävänä ja joidenkin vastaajien mielestä ryhmäkoot olivat liian suuria. Henkilökuntaa tulee palkata lisää tai resursseja kohdentaa tehokkaammin. Myös avustajia ja harjoittelijoita pitää myös hyödyntää enemmän. Kunnan kehittäessä palveluitaan tulevaisuudessa myös tämä tutkimus voidaan toteuttaa uudelleen Muhoksen kuntalaisten mielipiteen selvittämiseksi.