Lasten yökastelun hoito perusterveydenhuollossa : kartoitus Etelä-Savon sairaanhoitopiirin alueella

Abstract

Lasten yökastelu on hyvin yleinen ongelma, Suomessa on arviolta 30 000–50 000 vähintään viisivuotiasta lasta, jotka tarvitsevat apua yökastelun hoitoon. Yökastelu ei ole sairaus tai psyykkinen oire, vaan kyse on normaalista kehityksen vaihtelusta tai toiminnallisesta häiriöstä. Yökastelu on lapselle hankala vaiva, joka aiheuttaa usein häpeää ja rajoittaa sosiaalista elämää. Monet vanhemmat ovat myös huolissaan yökastelun vaikutuksesta lapsen itsetuntoon ja kaverisuhteisiin. Onkin siis erittäin tärkeää, että yökastelu hoidetaan ajoissa ja asianmukaisesti.

Opinnäytetyön tavoitteena oli saada uutta tietoa lasten yökastelun hoitokäytännöistä perusterveydenhuollossa erikoissairaanhoidon käyttöön. Tarkoituksena oli kartoittaa lomake- ja teemahaastattelun avulla perusterveydenhuollon työntekijöiltä yökastelijoiden määrä ja ikä, hoitokäytännöt ja yökastelijalle tehtävät tutkimukset, lähetekäytäntö erikoissairaanhoitoon sekä valmius ohjata yökastelijalapsia ja heidän perheitään. Lisäksi kerättiin tietoa hoitoon käytettävien hälytinlaitteiden määrästä ja riittävyydestä. Opinnäytetyöhön haastateltiin Etelä-Savon sairaanhoitopiirin alueelta kuutta terveydenhoitajaa ja yhtä terveyskeskuslääkäriä. Kartoitus toteutettiin lomake- ja teemahaastattelun avulla ja analysointimenetelmänä käytettiin sisällönanalyysiä.

Tulosten mukaan yökastelun hoito koetaan kuuluvaksi perusterveydenhuollon tehtäviin. Erikoissairaanhoidon rooli on hoitaa muut kuin primäärit yökastelijat. Vanhempien ja lapsen huolellinen haastattelu koettiin tärkeimmäksi osaksi hoidon suunnittelua, laboratoriokokeita ei juurikaan tarvita. Hoitosuositusten mukaisesti hälytinhoitoa suositellaan ensimmäiseksi hoitovaihtoehdoksi, mutta vanhemmat valitsevat usein kuitenkin lääkehoidon sen helppouden vuoksi. Hoidonohjauksella on merkittävä rooli yökastelun hoidossa. Vastaajien mukaan vanhemmille on tärkeää saada keskustella lapsensa yökastelusta, sillä se koetaan harmillisena ongelmana ja vanhempien huolena on yökastelun vaikutus lapseen. Vaikka kyse ei ole sairaudesta, nähdään kuitenkin tärkeänä, että lapsen on mahdollista saada yökasteluongelmaan hoitoa.

Kartoitus toi esiin selkeän tarpeen kirjallisen hoitopolun ja yhteneväisen hoitosuosituksen laatimiseksi. Muutaman vuoden välein järjestettävä koulutus yökastelun hoidosta koettiin myös tarpeelliseksi. Jatkossa olisi myös hyödyllistä selvittää perheiltä suoraan heidän kokemuksiaan yökastelusta ja sen hoidosta sekä yökastelun vaikutuksesta lapseen ja perheen arkeen.

Nocturnal enuresis is one of the most common pediatric problems. It is estimated that in Finland there are from 30000 to 50000 children over age of five who need to be treated annually. Nocturnal enuresis is defined as an involuntary loss of urine during the night. It is not a medical or physical disease but a developmental or functional disorder. Nocturnal enuresis may cause social and emotional stigma, stress and inconvenience both to the child with enuresis and to their families. In order to avoid these problems it is important that enuresis is properly treated in time.

The aim of this thesis was to study how the children with nocturnal enuresis were treated in primary health care. Information was gathered about the number and age of the children with nocturnal enuresis in primary health care, the treatments and examinations used, referral practice to special health care and the guidance given to the children and their families.

Qualitative method was used. The material was collected using semistructured interviews and analyzed using content analysis method. Six public health nurses and one doctor who worked regularly with children with enuresis were interwiewed.

According to the results children with primary nocturnal enuresis should be primarily treated in primary health care. Only the children with more severe symptons, e.g. daytime wetting, constipation or mental problems, are referred to the special health care. Extensive and confidential discussion with the parents and child is the most significant part of the treatment, and usually laboratory tests are not necessary. The majority of parents are concerned about the impact of the enuresis on their child. According to the interviewees parents are relieved and satisfied when they are able to discuss the problem, and their child is being treated. The results show that enuresis alarm is recommend as a the first choice of treatment, although parents prefer desmopressin treatment on account of its ease.

Based on the information received, clear, written instructions of the nocturnal enuresis treatment is needed. Regular training of public health nurses is also considered important. Further research topics could include investigation of how families experience nocturnal enuresis, its treatment, and impact to everyday life.