Sydänpysähdysriskipotilaiden seulonta terveyskeskussairaalassa : Hoitajien valmiudet tunnistaa ja hoitaa kriittisesti sairas potilas
Voima, Roosa (2012)
Voima, Roosa
Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola
2012
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2012103114770
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2012103114770
Tiivistelmä
Tutkimusalueena on kriittisesti sairaan potilaan hoito organisaatiossa. Kysymyksenasettelussa tarkastellaan työnteon edellytyksiä sekä työntekijän valmiuksien että organisaation menettelyiden kautta, kun työn päämääränä on sydänpysähdysriskipotilaiden seulominen vuodeosastopotilaista, ja ajoissa aloitettu hoito. Tutkimuksen tavoitteena on kartoittaa, kuinka elvytyksen Käypä hoito -suositus toteutuu sydänpysähdysten ehkäisyn osalta vuodeosastoilla. Kartoituksen avulla tunnistetaan mahdolliset puutteet hoitajien valmiuksissa, puutteet työympäristön järjestelyissä, ja koulutusvaje jotka estävät sydänpysähdysriskipotilaiden tehokasta seulontaa. Teoreettiseksi viitekehykseksi tutkimukselle on valittu voimaantumisteoria (Siitonen 1999) ja organisatoristen ongelmien taustoittajaksi Reasonin järjestelmäajattelu (Mustajoki & Ruuhilehto 2008). Tutkimusmenetelmänä on lomakekysely. Kyselytutkimuksen kysymysten pohjana on elvytyksen Käypä hoito -suosituksen (Castrén et al. 2011) määrittelemät osaamisvaatimukset hoitajille ja hoitolaitosorganisaatioille. Tutkimukseen vastanneet 13 hoitajaa ovat pääkaupunkiseudulla sijaitsevan päivystysyksikön hoitohenkilökuntaa.
Keskeisimmät tutkimustulokset:
Peruselintoimintojen mittauksissa hoitajien asenne ja taidot ovat hyvällä tasolla. Hoitajat tarvitsevat kliinisten tietojen päivitystä tunnistaakseen tärkeimmät sydänpysähdystä ennakoivat riskioireet. Avun saamista kriittisesti sairaalle potilaalle saattaa hidastaa hoitajien välttelevä asenne lääkärin hälyttämistä kohtaan. Hoitajilla on riittävät valmiudet hätätilapotilaan hoidon aloittamiseksi.
Sairaalan elvytyskoulutuksessa kliinisen tiedon opetus huomioi sydänpysähdystä ennakoivia oireita vain puheenaiheen tasolla. Koulutus painottuu elvytyksen välineiden käytön hallintaan ja elvytystoimiin. Ei-teknisiä taitoja kuten kommunikointia, assertiivisuutta ja johtamista ei harjoitella tarpeeksi täydennyskoulutuksessa.
Työympäristön järjestelyissä riskipotilaiden seulontaa helpottaa ajantasainen hoitosuunnitelma, jossa on potilaskohtaisesti ja tarvearvioon perustuen määritelty vitaalien mittaustiheys ja hoidon tavoitteet. Kriittisesti sairaan potilaan tunnistamista vaikeuttaa se, että työpaikalla ei ole otettu käyttöön MET -hälytyskriteerejä, ja raportointiohjeet potilaan voinnin heikkenemisestä ovat epäselvät. Seurannan kannalta vuoronvaihdon aikaan tapahtuva hoitajien raportti on kaikkein kriittisin työvaihe, sillä potilaan voinnin romahtaminen jäisi raportin aikana todennäköisimmin huomaamatta.
Tutkimuksessa on saatu käyttökelpoista tietoa elvytyskoulutuksen tehokkuudesta ja koulutustarpeesta sekä sairaalaresurssien tarkoituksenmukaisuudesta, jota on mahdollista hyödyntää sairaalan koulutussuunnittelussa ja potilasturvallisuuskulttuurin edistämisessä.
Toimenpidesuosituksia: Elvytysten ehkäisyn nostaminen tärkeäksi aiheeksi sairaalan elvytyskoulutuksessa. Ei-teknisten taitojen kouluttaminen hoitoalan opiskelijoille ja hoitohenkilökunnalle. Tiedonkulun ja raportointikäytäntöjen kehittäminen laadukkaammaksi ja tehokkaammaksi.
Keskeisimmät tutkimustulokset:
Peruselintoimintojen mittauksissa hoitajien asenne ja taidot ovat hyvällä tasolla. Hoitajat tarvitsevat kliinisten tietojen päivitystä tunnistaakseen tärkeimmät sydänpysähdystä ennakoivat riskioireet. Avun saamista kriittisesti sairaalle potilaalle saattaa hidastaa hoitajien välttelevä asenne lääkärin hälyttämistä kohtaan. Hoitajilla on riittävät valmiudet hätätilapotilaan hoidon aloittamiseksi.
Sairaalan elvytyskoulutuksessa kliinisen tiedon opetus huomioi sydänpysähdystä ennakoivia oireita vain puheenaiheen tasolla. Koulutus painottuu elvytyksen välineiden käytön hallintaan ja elvytystoimiin. Ei-teknisiä taitoja kuten kommunikointia, assertiivisuutta ja johtamista ei harjoitella tarpeeksi täydennyskoulutuksessa.
Työympäristön järjestelyissä riskipotilaiden seulontaa helpottaa ajantasainen hoitosuunnitelma, jossa on potilaskohtaisesti ja tarvearvioon perustuen määritelty vitaalien mittaustiheys ja hoidon tavoitteet. Kriittisesti sairaan potilaan tunnistamista vaikeuttaa se, että työpaikalla ei ole otettu käyttöön MET -hälytyskriteerejä, ja raportointiohjeet potilaan voinnin heikkenemisestä ovat epäselvät. Seurannan kannalta vuoronvaihdon aikaan tapahtuva hoitajien raportti on kaikkein kriittisin työvaihe, sillä potilaan voinnin romahtaminen jäisi raportin aikana todennäköisimmin huomaamatta.
Tutkimuksessa on saatu käyttökelpoista tietoa elvytyskoulutuksen tehokkuudesta ja koulutustarpeesta sekä sairaalaresurssien tarkoituksenmukaisuudesta, jota on mahdollista hyödyntää sairaalan koulutussuunnittelussa ja potilasturvallisuuskulttuurin edistämisessä.
Toimenpidesuosituksia: Elvytysten ehkäisyn nostaminen tärkeäksi aiheeksi sairaalan elvytyskoulutuksessa. Ei-teknisten taitojen kouluttaminen hoitoalan opiskelijoille ja hoitohenkilökunnalle. Tiedonkulun ja raportointikäytäntöjen kehittäminen laadukkaammaksi ja tehokkaammaksi.